Jukka Kero juoksi Vantaan Maantiejuoksucupissa kympillä uuden 45-vuotiaiden Suomen ennätyksen 31.52. Kero siirsi ennätyksen uudelle minuuttiluvulle, sillä entinen SE oli Rauno Mäkelän 32.28 vuodelta 2000. Kero oli lähellä ennätystä jo viime vuonna juosten samalla reitillä 14.marraskuuta 32.30.
Vuotta aiemmin velipoika Jaakko Kero juoksi samassa tapahtumassa silloisen 45-vuotiaiden maantievitosen SE:n 16.05. Jaakkokin paransi aikaansa viime vuodesta juosten nyt 16.01. Pikkuveli Jukka on senkin SE:n parantanut lukemiin 15.43 tämän vuoden lokakuussa.
Veljekset tsemppaavat toisiaan ja tulosta syntyy. Ensi vuonna MM-Tampere on veljeksillä mielessä, Jaakko pääsee jo 50-vuotiaisiin kansallisesti, mutta MM-kilpailuissa molemmat Kerot juoksevat 45-vuotiaissa. Aikuisurheilun suola, joukkuekilpailut kiinnostavat veljeksiä MM-kilpailuissa.
Kerot edustavat SUL:n kilpailuissa Turun Urheiluliittoa ja SAUL:n kilpailuissa Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijoita.
Sää Vantaalla oli tänään paras mahdollinen pitkänmatkan juoksuun.
- Reitti oli kuiva, tuulta ei ollut lainkaan. Lämpötila oli ainakin meille mitä parhain. Siis täydelliset olosuhteet, totesivat Kerot maalissa.
Isoveli Jaakko arvioi pikkuveljen iältään kunnon hyvin. Viime viikolla juostu 41.Riston Hölkkä Suomusjärvellä kertoi syyskunnon olevan pinnassa. MM-mitalin suunnistaneen Risto Nuuroksen nimikkohölkässä reitti on pysynyt samana ja tulokset ovat vertailukelpoisia vuosittain.
- 32 alkuista odotin Jukalta, mutta alle meni, hyvä niin, totesi Jaakko Kero.
Vantaalla myös Suvi Miettinen juoksi hyvän ajan 35-vuotiassa, 34.08 on kaikkien aikojen neljänneksi paras aika ja Miettisen henkilökohtainen ennätys.
Seija Nurmi juoksi 65-vuotiaiden reittiennätyksen 44.26. Ikäluokan SE on Nurmen 43.58. Nurmi juoksi kaikilla kestomatkoilla SE:n niin tiellä kuin radallakin vitosesta maratoniin tänä vuonna.
Juha Kylänpää