Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Katja Järvelä täytti 14.joulukuuta 50 vuotta. Kun syntymäpäivänä ei maratonia voi kotimaassa tuloksekkaasti juosta, oli edessä matka Italiaan. 18.joulukuuta Järvelä juoksi Pisan Maratonilla ajan 2.55.18. Aika on 50-vuotiaiden uusi Suomen ennätys. Entinen Suomen ennätys, Seija Nurmen vuonna 2006 Joutsenossa juoksema 2.59.29 parani yli neljä minuuttia.
– Lähdin tänne 50-vuotiaiden SE mielessäni. Reitin tiesin nopeaksi, mutta oli mutkikkaampi kuin oletin. Lisäksi muutamissa paikoissa tuuli oli kovaa, Järvelä totesi maanantaina lentokentällä.
Matkustaminen vinon tornin luo oli haastavaa, matka kesti yli 30 tuntia ja perjantain lauantain välinen yö meni Münchenin lentokentällä.
– Haastavan tulomatkan ansiosta aloitin maratonin rauhallisesti ja sain hyviä selkiä eteeni. Hyvin jaksoin loppuun asti, eikä oma ennätyskään 2.54.33 vuodelta 2004 Berliinistä kauas jäänyt. Ei ole Berliinin veroista reittiä, Järvelä kertoi lentokoneen lähtiessä.
Järvelälle maraton oli tänä vuonna kolmas. Paavo Nurmi Maratonilla hän oli yleisen sarjan SM-kilpailun kuudes ajalla 3.01.20. Berliinissä 42,195 kilometriä kulki 2.58.43 syyskuussa. Kolmannella yrittämällä sitten SE Pisassa, kun ennätyskelpoisuuskin uudessa ikäluokassa oli saavutettu.
Kesällä Tampereen MM-kisoissa Järvelä sai kaksi henkilökohtaista MM-pronssia ja maailmanmestaruuskin tuli maantiejuoksujen joukkuekilpailussa.
Onnittelut Katjalle Suomen ennätyksestä!
Juha Kylänpää