Viikon aikana oli kolmet kansainväliset arvokilpailut. Sveitsissä kilpailtiin EM-polku- ja vuorisjuoksussa, Belgiassa Ultramoniotteluiden MM-kilpailuissa ja Tampereella oli monilajitapahtuma European Masters Games (EMG).
Tampereella Eliisa Reijonen juoksi 2000 metrin esteissä 70-vuotiaiden Euroopan ennätyksen. Elisa Valtanen juoksi 55-vuotiaiden SE:n ja PE:n 80 metrin aidoissa. HKV:n Christer Strömberg on vanhin suomalainen joka on alittanut 60 sekuntia 400 metrillä. Tuo ”ennätys” kirjataan lukemiin 62 vuotta ja 323 päivää. Strömberg voitti 400 metriä ja sai hopeaa 100 ja 200 metrillä. Kunto-Pirkkojen Toini Nousiainen voitti viisi mestaruutta Tampereella. Nousiainen sivusi korkeudessa ikäluokkansa SE:tä 117. EMG:stä en virallista mitalitaulukkoa löytänyt, mutta Suomi isäntämaana oli mitalitilaston ykkönen yleisurheilussa. Tässä katsauksessa on kaikki suomalaisten tulokset Tampereelta. Puolimaratonin ja maantiekävelystä on kaikki tulokset, olihan puolimaratonilla mukana vuoden 1988 maratonin olympiavoittaja Rosa Mota Portugalista.
Belgian Turnhoutissa kilpailtiin Ultramoniotteluiden MM-kilpailuissa. Lajina on miehillä 20-ottelu, jotta 20 lajia tulee täyteen olympialajien lisäksi on 200 metrin aitajuoksu 3000 metrin juoksu. Naisilla lajina on 14-ottelu. V-S Mastersin Marja Metsänkylä voitti 70-vuotiaiden MM-kultaa. Kukaan yli 70-vuotias nainen ei ole ennen tehnyt vastaavaa, joten samalla tuli myös ME. Maailmanmestariksi otteli myös Tapanilan Erän Juha Helander 65-vuotiaissa. Kenttäurheilijat-58:n Jukka-Pekka Hassinen otteli MM-hopeaa 60-vuotisissa. Kunto-Pirkkojen Lasse Kaihlavirta oli seitsemäs 45-vuotiaissa. Näitä kilpailuja hallinnoi kansainvälinen ultramoniotteluliitto, ja ennätykset kirjataan IAUM:n kautta. Jos yksittäisissä ikäluokan virallisissa lajeissa saavuttaa kansallisen ennätyksen niin se toki hyväksytään.
Oulun Motonet GP:ssä Elmo Lakka sivusi omissa nimissään ollutta 110 metrin aitojen 30-vuotiaiden SE:tä 13,56.
Leena Tenhu hyppäsi korkeutta Jyväskylän Harju-Cupissa 23.toukokuuta 127. Tulos on 65-vuotaiden maailman kärkitulos ulkona.
Jos joku Suomen ennätys on jäänyt huomiotta, ennätyskirjuri ottaa vihjeitä vastaan innolla osoitteessa ennatykset@saul.fi
Teksti ja kuva: Juha Kylänpää, SAUL ennätyskirjuri
9.7. Orivesi, Apupapucup 2:
M70 Seiväs/PV 1) Lauri Vuohelainen (-50) KuntoP 2,00.
M70 Kuula/SP (4,00 kg) 1) Erkki Hiironniemi (-52) AlavU 10,78.
M70 Paino/WT (7,26 kg) 1) Erkki Hiironniemi (-52) AlavU 12,74.
M70 Moukari/HT (4,00 kg) 1) Erkki Hiironniemi (-52) AlavU 32,96.
M65 Seiväs/PV 1) Risto Järvi (-57) EsboIF 2,80.
M65 Kuula/SP (5,00 kg) 1) Reino Korpelainen (-58) KuortKu 10,80.
M65 Paino/WT (9,07 kg) 1) Tuomo Jantunen (-55) KuortKu 14,59, 2) Reino Korpelainen (-58) KuortKu 12,18.
M65 Moukari/HT (5,00 kg) 1) Reino Korpelainen (-58) KuortKu 25,46.
M60 Kuula/SP (5,00 kg) 1) Tapio Rajantaus (-62) OrivPo 11,33.
M60 Paino/WT (9,07 kg) 1) Tapio Rajantaus (-62) OrivPo 11,86.
M60 Moukari/HT (5,00 kg) 1) Tapio Rajantaus (-62) OrivPo 26,96.
M55 Seiväs/PV 1) Petri Laitinen (-66) KangasnKa 3,20.
M50 Paino/WT (11,34 kg) 1) Petri Satto (-69) JanJa 15,90.
M50 Moukari/HT (6,00 kg) 1) Petri Satto (-69) JanJa 43,73.
M45 Seiväs/PV 1) Antti Hämäläinen (-76) JyväskKU 2,60 PB.
M40 Moukari/HT (7,26 kg) 1) Tero Mäkäläinen (-80) JyväskKU 27,63.
M35 Kuula/SP (7,26 kg) 1) Olli Juvonen (-86) JanJa 12,30 PB.
M35 Paino/WT (15,88 kg) 1) Olli Juvonen (-86) JanJa 12,11 PB.
M35 Moukari/HT (7,26 kg) 1) Olli Juvonen (-86) JanJa 34,26.
N55 Kuula/SP (3,00 kg) 1) Kristiina Peltola (-66) KeurKi 11,48, 2) Vuokko Kolppanen (-68) VehmU 7,97 PB.
N55 Moukari/HT (3,00 kg) 1) Kristiina Peltola (-66) KeurKi 31,48.
N50 Paino/WT (7,26 kg) 1) Inka Juvonen (-70) JanJa 8,16.
N50 Moukari/HT (3,00 kg) 1) Inka Juvonen (-70) JanJa 27,70 PB, 2) Johanna Rosnell (-72) OrivPo 26,90.
N40 Paino/WT (9,07 kg) 1) Anu Virtanen (-77) JanJa 11,32 PB.
N40 Moukari/HT (4,00 kg) 1) Tanja Tanila (-82) OrivPo 38,75, 2) Anu Virtanen (-77) JanJa 36,85 PB.
9.7. Oulu/H, Heinäpään heittokisat:
M Kiekko/DT (2,00 kg) 1) Mikko Martinmäki (-92) RaahVe 49,00, 2) Henri Pakisjärvi (-89) KuivAu 47,49, 5) Joni Pajala (-82) SalSa 28,45.
M80 Kiekko/DT (1,00 kg) 1) Timo Kopakkala (-43) KiimU 31,22.
M80 Moukari/HT (3,00 kg) 1) Timo Kopakkala (-43) KiimU 36,61.
M75 Kiekko/DT (1,00 kg) 1) Tauno Talonen (-47) OulIL 30,06.
M75 Moukari/HT (4,00 kg) 1) Tauno Talonen (-47) OulIL 31,53.
M70 Kiekko/DT (1,00 kg) 1) Seppo Laikari (-52) TyrnTe 32,99 PB.
M70 Moukari/HT (4,00 kg) 1) Seppo Laikari (-52) TyrnTe 40,83 PB.
M60 Kiekko/DT (1,00 kg) 1) Seppo Kangas (-61) LimNM 33,01.
M55 Kiekko/DT (1,50 kg) 1) Antti Silvamaa (-64) LimNM 38,41, 2) Janne Helttunen (-68) OulPy 33,24.
9.7. Sastamala, Timanttikisat:
M 1500 m 3) Lasse Suonpää (-86) KanksLei 4.16,68.
M Kolmiloikka/TJ 3) Kimmo Mäkeläinen (-76) RaumTU 11,01 (+0,9).
M Kuula/SP (7,26 kg) 1) Mikko Toiviainen (-90) LoimJa 16,61.
N 100 m (-3,8) 7) Marjukka Tuominen (-85) RaisKu 14,88. Alkuerät 2. erä (-1,6) 4) Marjukka Tuominen (-85) RaisKu 14,84 PB.
N Kuula/SP (4,00 kg) 2) Suvi Helin (-85) TampPy 13,61.
9.7. Tuusula/H, KUY Games:
M 100 m 1. erä (-1,3) 1) Eerikki Hietikko (-82) KeskiUYU 13,21 PB, 2) Ville Ryhänen (-82) EsboIF 13,67, 4) Veli-Matti Mannila (-79) HelsTa 15,10; 2. erä (-1,5) 1) Heikki Leppänen (-79) EsboIF 11,79, 2) Asko Lehtonen (-84) KU-58 12,58, 4) Juho Toivari (-84) JanJa 12,68, 5) Janne Kuusela (-75) TammRy 13,04, 6) Jarmo Nissilä (-67) HKV 13,05, 7) Teemu Aaltonen (-70) HKV 13,95.
M 200 m 1. erä (-0,2) 2) Jarmo Nissilä (-67) HKV 26,47; 2. erä (-0,1) 5) Asko Lehtonen (-84) KU-58 26,21, 6) Janne Kuusela (-75) TammRy 26,31; 3. erä (-0,6) 7) Ville Kiviniemi (-90) TampPy 25,64.
M Kolmiloikka/TJ 2) Petri Korander (-63) VihdUV 8,97 (+0,2).
M Kuula/SP (7,26 kg) 2) Janne Kuusela (-75) TammRy 8,88, 3) Petri Korander (-63) VihdUV 8,03.
M Keihäs/JT (800 g) 2) Eerikki Hietikko (-82) KeskiUYU 47,62, 3) Petri Korander (-63) VihdUV 32,50.
N 100 m 1. erä (-0,3) 2) Virpi Vähäkangas (-83) KerU 14,58, 3) Kati Oikarinen (-61) HKV 15,23, 4) Virpi Rahikkala (-71) KeskiUYU 16,04, 5) Hanna Kasurinen (-78) HKV 16,20; 2. erä (-1,5) 8) Taija Yli-Väärälä (-91) TammRy 14,23.
N 200 m 1. erä (-0,4) 3) Kati Oikarinen (-61) HKV 31,92, 4) Hanna Vilmi (-89) HKV 33,81 PB, 5) Hanna Kasurinen (-78) HKV 34,50, 6) Virpi Rahikkala (-71) KeskiUYU 35,93; 2. erä (-0,2) 5) Pinja Ekström (-84) LahdA 29,57, 6) Taija Yli-Väärälä (-91) TammRy 29,74 PB, 7) Maria Torttila (-77) JanJa 30,00.
N 1500 m 2) Piia Doyle (-76) VeikkVei 5.04,45 PB.
N Pituus/LJ 3) Ingela Nygård Jungar (-66) EsboIF 4,19 (-1,1).
N Kuula/SP (4,00 kg) 4) Milla Kelonurmi (-78) KeskiUYU 9,72.
N Keihäs/JT (600 g) 4) Milla Kelonurmi (-78) KeskiUYU 26,96.
9.7. Iisalmi/R, Heittokisat:
M65 Kiekko/DT (1,00 kg) Alkuerät 1. erä 1) Seppo Rusanen (-55) IisVi 32,26, 2) Markku Tarvainen IisVi 19,75.
M65 Moukari/HT (5,00 kg) 1) Seppo Rusanen (-55) IisVi 36,51, 2) Markku Tarvainen IisVi 18,98 PB.
M60 Kiekko/DT (1,00 kg) Alkuerät 1. erä 1) Pekka Heiskanen (-63) RauhalRR 34,91.
M35 Moukari/HT (7,26 kg) 1) Tarmo Lähdesmäki (-85) KajKuo 32,99.
N65 Moukari/HT (3,00 kg) 1) Liisa Mäkitörmä (-57) VarpVi 34,42.
N50 Kiekko/DT (1,00 kg) Alkuerät 1. erä 1) Saija Vornanen (-69) IisVi 14,96.
N50 Moukari/HT (3,00 kg) 1) Saija Vornanen (-69) IisVi 21,26.
9.7. Naantali, Heinähypyt:
M Kolmiloikka/TJ 1) Sami Mäkinen (-74) RaisKu 9,06 (+0,0).
9.7. Jyväskylä/V, Kuohun tasoittava 5000:
M 5000 m 1) Andras Pauko (-87) JyväskKU 16.04,3h, 4) Jussi-Pekka Heikkinen (-75) PaimU 18.16,8h, 5) Petteri Ahonen (-78) VaajKuo 18.27,2h PB, 6) Henrikki Liimatainen (-76) LimNM 18.55,1h PB, 7) Hannu Rintala (-59) HippMK 18.58,3h PB, 9) Niklas Wikblom (-70) IFNykn 19.02,3h.
N 5000 m 1) Ulla Lahtinen (-67) (Jyväskylä) 21.58,4h PB, 2) Diana Wikblom (-74) IFNykn 21.59,5h PB, 3) Heidi Saarelma (-85) AsikkRai 22.28,0h PB.
9.7. Vehmaa, Aluekilpailut:
N Kuula/SP (4,00 kg) 1) Elina Jokinen (-85) LiedPa 9,01, 2) Katriina Jokinen (-80) LiedPa 7,75, 3) Virve Lännistö (-57) VSMasters 7,69, 4) Johanna Ranta (-75) TuUL 6,66.
N Kiekko/DT (1,00 kg) 2) Elina Jokinen (-85) LiedPa 22,88, 3) Johanna Ranta (-75) TuUL 22,43, 4) Katriina Jokinen (-80) LiedPa 20,78.
9.7. Vantaa, Hiekkaharjun kymppitonni:
M 10000 m 1) Kristian Lindroos (-88) KU-58 32.35,52 PB, 2) Tommi Hytönen (-90) KU-58 32.42,26, 4) Antti Pöyry (-84) LänsiUU 34.19,68 PB, 5) Tuomas Hapola (-85) SavitU 34.38,51 PB, 6) Timo Nikula (-78) RunClub 34.40,43 PB, 7) Toni Janka (-83) KU-58 34.50,43 PB, 8) Eetu Jokela (-89) HelsJy 36.04,55, 9) Janne Inkinen (-81) LahdA 36.10,75 PB, 10) Aleksi Harkko (-89) RunClub 36.35,32, 11) Juhani Pietarinen (-87) KU-58 37.32,25 PB, 12) Mikko Sallinen (-82) Endurance 38.15,38, 13) Petri Svärd (-68) KU-58 41.08,29 PB, 14) Veijo Åberg (-66) HelsJuo 43.12,14.
N 10000 m 2) Päivi Kauppinen (-73) KU-58 36.44,94, 3) Minna Maasilta (-86) RunClub 37.50,50 PB, 5) Jonna Railio (-87) HelsJy 38.20,96 PB, 8) Heidi Anttila (-82) VantSa 40.07,97 PB, 9) Sari Juuti (-73) KU-58 41.11,77, 10) Leena Mäkäräinen (-88) KU-58 41.46,63.
9.7. Ylivieska, Koski-Vähälän karijasut:
M Seiväs/PV 1) Antti Kois (-68) HimU 3,80, 2) Olavi Roivainen (-56) SalSa 2,90.
9.7. Turnhout BEL:
M65 200 m (-0,4) 20) Juha Helander (-55) TapE 33,22.
M65 1500 m 20) Juha Helander (-55) TapE 5.59,22.
M65 3000 m 20) Juha Helander (-55) TapE 12.35,65.
M65 10000 m 20) Juha Helander (-55) TapE 47.59,22.
M65 110 m aidat/hurdles (84 cm) (+0,1) 20) Juha Helander (-55) TapE 24,27.
M65 400 m aidat/hurdles (76,20 cm) 20) Juha Helander (-55) TapE 84,68.
M65 Seiväs/PV 20) Juha Helander (-55) TapE 2,20.
M65 Kolmiloikka/TJ 20) Juha Helander (-55) TapE 7,59 (+0,5).
M65 Kiekko/DT (1,00 kg) 20) Juha Helander (-55) TapE 30,69.
M65 Keihäs/JT (600 g) 20) Juha Helander (-55) TapE 27,00.
M60 200 m (-0,4) 20) Jukka-Pekka Hassinen (-60) KU-58 34,17.
M60 1500 m 20) Jukka-Pekka Hassinen (-60) KU-58 5.43,93.
M60 3000 m 20) Jukka-Pekka Hassinen (-60) KU-58 12.23,96.
M60 10000 m 20) Jukka-Pekka Hassinen (-60) KU-58 46.35,62.
M60 110 m aidat/hurdles (84 cm) (-0,1) 20) Jukka-Pekka Hassinen (-60) KU-58 24,73 PB.
M60 400 m aidat/hurdles (76,20 cm) 20) Jukka-Pekka Hassinen (-60) KU-58 88,04 PB.
M60 Seiväs/PV 20) Jukka-Pekka Hassinen (-60) KU-58 2,50.
M60 Kolmiloikka/TJ 20) Jukka-Pekka Hassinen (-60) KU-58 7,31 (+0,5) PB.
M60 Kiekko/DT (1,00 kg) 20) Jukka-Pekka Hassinen (-60) KU-58 23,68.
M60 Keihäs/JT (600 g) 20) Jukka-Pekka Hassinen (-60) KU-58 23,95.
M45 200 m (-0,2) 20) Lasse Kaihlavirta (-73) KuntoP 32,22.
M45 1500 m 20) Lasse Kaihlavirta (-73) KuntoP 6.06,46.
M45 3000 m 20) Lasse Kaihlavirta (-73) KuntoP 13.09,26 PB.
M45 10000 m 20) Lasse Kaihlavirta (-73) KuntoP 49.30,93.
M45 110 m aidat/hurdles (100 cm) (+0,0) 20) Lasse Kaihlavirta (-73) KuntoP 24,36.
M45 400 m aidat/hurdles (91,40 cm) 20) Lasse Kaihlavirta (-73) KuntoP 91,57 PB.
M45 Seiväs/PV 20) Lasse Kaihlavirta (-73) KuntoP 2,30.
M45 Kolmiloikka/TJ 20) Lasse Kaihlavirta (-73) KuntoP 8,82 (+0,5) PB.
M45 Kiekko/DT (2,00 kg) 20) Lasse Kaihlavirta (-73) KuntoP 14,74.
M45 Keihäs/JT (800 g) 20) Lasse Kaihlavirta (-73) KuntoP 26,51 PB.
N70 100 m (-0,1) 14) Marja Metsänkylä (-51) VSMasters 16,82.
N70 400 m 14) Marja Metsänkylä (-51) VSMasters 83,34.
N70 800 m 14) Marja Metsänkylä (-51) VSMasters 3.52,81.
N70 200 m aidat/hurdles (+0,1) 14) Marja Metsänkylä (-51) VSMasters 46,38.
N70 Pituus/LJ 14) Marja Metsänkylä (-51) VSMasters 3,44 (+2,0).
N70 Kiekko/DT (1,00 kg) 14) Marja Metsänkylä (-51) VSMasters 10,77.
N70 Keihäs/JT (500 g) 14) Marja Metsänkylä (-51) VSMasters 15,25 PB.
4.7.-9.7. Tampere, European Master Games:
M85 100 m (5.7.) (-3,9) 1) Martti Soulanto (-34) SavonlJy 20,96.
M85 Pituus/LJ (7.7.) 1) Martti Soulanto (-34) SavonlJy 2,71 (+1,1).
M80 Pituus/LJ (7.7.) 1) Stig Bäcklund (-39) IsnäsSt 3,60 (+0,8).
M80 Kolmiloikka/TJ (8.7.) 1) Stig Bäcklund (-39) IsnäsSt 7,79 (+1,4).
M75 400 m (7.7.) 1) Ahti Finning (-48) KuntoP 72,66.
M75 800 m (5.7.) 1) Ahti Finning (-48) KuntoP 2.57,19, 2) Matti Kuosmanen (-45) KuntoP 3.37,09 PB.
M75 1500 m (8.7.) 1) Ahti Finning (-48) KuntoP 6.19,69.
M75 5000 m (9.7.) 1) Matti Kuosmanen (-45) KuntoP 26.17,29 PB.
M75 Kuula/SP (4,00 kg) (9.7.) 1) Reijo Pynnönen (-48) KangasnKa 10,59.
M75 Keihäs/JT (500 g) (8.7.) 1) Pauli Yläkangas (-47) MäntänVa 28,96.
M70 100 m (4.7.) (+0,6) 1) Heimo Elonen (-50) VSMasters 13,97.
M70 200 m (7.7.) (-1,0) 4) Erkki Sarapohja – 57,21 PB.
M70 400 m (7.7.) 3) Teuvo Mettälä (-49) KuntoP 82,04.
M70 1500 m (8.7.) 2) Teuvo Mettälä (-49) KuntoP 7.06,51, 3) Antti Kyrö (-50) JyväskKU 7.57,01 PB.
M70 5000 m (9.7.) 2) Antti Kyrö (-50) JyväskKU 28.51,48.
M70 2000 m esteet/SC (5.7.) 2) Teuvo Mettälä (-49) KuntoP 10.59,34 PB kk.
M70 Pituus/LJ (7.7.) 2) Tapio Hakakari (-53) HyvsU 4,11 (+0,5), 4) Erkki Sarapohja – 2,88 (+0,3) PB.
M70 Kolmiloikka/TJ (8.7.) 2) Erkki Sarapohja – 5,68 (-0,8) PB.
M70 Kuula/SP (4,00 kg) (9.7.) 1) Hannu Kortesluoma (-51) KuntoP 11,37.
M70 Keihäs/JT (500 g) (8.7.) 1) Hannu Kortesluoma (-51) KuntoP 37,91.
M65 100 m (5.7.) (-3,0) 1) Markku Savola (-55) SulkU 14,17.
M65 200 m (8.7.) (-0,4) 2) Timo Virtanen (-54) KymUV 33,73.
M65 100 m aidat/hurdles (84 cm) (6.7.) (-0,4) 1) Reijo Häyrinen (-57) JyväskKU 19,97.
M65 Korkeus/HJ (6.7.) 1) Markku Savola (-55) SulkU 1,43, 3) Risto Järvi (-57) EsboIF 1,23.
M65 Seiväs/PV (4.7.) 1) Risto Järvi (-57) EsboIF 2,95.
M65 Pituus/LJ (7.7.) 3) Mauri Merikanto (-54) HelsKT 4,15 (+0,6), 4) Reijo Häyrinen (-57) JyväskKU 4,15 (+0,7), 5) Risto Järvi (-57) EsboIF 3,61 (+0,5).
M65 Kolmiloikka/TJ (8.7.) 2) Mauri Merikanto (-54) HelsKT 9,06 (+0,3).
M65 Kuula/SP (5,00 kg) (9.7.) 2) Markku Rautasalo (-54) KangasnKa 11,14, 4) Markku Sointu (-56) VesilVi 10,29, 6) Jorma Heljopuro (-53) LoimVoi 8,07 PB.
M65 Kiekko/DT (1,00 kg) (6.7.) 1) Hannu Raskinen (-57) AnjLi 44,83, 6) Markku Nenonen (-53) EspTa 20,78 PB.
M65 Keihäs/JT (600 g) (8.7.) 2) Markku Rautasalo (-54) KangasnKa 39,25.
M60 100 m (4.7.) (-0,6) 2) Christer Strömberg (-60) HKV 13,45, 4) Risto Salonen (-62) KuntoP 14,16, 5) Heikki Lähdekorpi (-60) ForssSa 14,49.
M60 200 m (8.7.) (-0,3) 2) Christer Strömberg (-60) HKV 27,02, 3) Heikki Lähdekorpi (-60) ForssSa 29,83.
M60 400 m (7.7.) 1) Christer Strömberg (-60) HKV 59,64, 3) Heikki Lähdekorpi (-60) ForssSa 64,98.
M60 800 m (5.7.) 2) Heikki Lähdekorpi (-60) ForssSa 2.44,46.
M60 1500 m (8.7.) 1) Juha Heininen (-63) PorvU 5.27,34, 2) Jarmo Viitanen (-60) KU-58 5.40,35.
M60 5000 m (9.7.) 1) Jarmo Viitanen (-60) KU-58 21.25,02, 2) Jarmo Rintala (-63) TampPy 22.07,56 PB.
M60 2000 m esteet/SC (76,20 cm) (5.7.) 1) Juha Heininen (-63) PorvU 8.17,11, 2) Jukka-Pekka Hassinen (-60) KU-58 8.24,03, 3) Pekka Kemppi (-62) VihdUV 9.06,63 PB.
M60 100 m aidat/hurdles (84 cm) (6.7.) (-0,4) 2) Kari Pohjola (-63) LänsiUU 18,84 PB.
M60 Korkeus/HJ (7.7.) 1) Kari Pohjola (-63) LänsiUU 1,47, 2) Arto Rautio (-63) HimU 1,37, 2) Jukka Malila (-60) VeikkVei 1,37.
M60 Seiväs/PV (9.7.) 2) Jukka Malila (-60) VeikkVei 2,60.
M60 Pituus/LJ (7.7.) 2) Arto Rautio (-63) HimU 4,70 (-0,3), 3) Harri Yli-Huita (-62) LaihLu 4,65 (+1,6).
M60 Kolmiloikka/TJ (8.7.) 2) Arto Rautio (-63) HimU 10,35 (+0,1), 3) Kari Pohjola (-63) LänsiUU 9,89 (+0,3).
M60 Kuula/SP (5,00 kg) (9.7.) 4) Juhani Andersin (-63) KuopRei 11,14, 5) Esa Dufva (-60) MikkKV 10,95, 6) Tapio Rajantaus (-62) OrivPo 10,81.
M60 Kiekko/DT (1,00 kg) (6.7.) 3) Ari Kittilä (-63) VSMasters 44,25 PB, 5) Matti Saaranen (-60) PyhäjPo 36,84, 7) Esa Dufva (-60) MikkKV 34,01, 8) Seppo Kangas (-61) LimNM 30,64, 9) Tapio Rajantaus (-62) OrivPo 29,84.
M60 Moukari/HT (5,00 kg) (5.7.) 6) Tapio Rajantaus (-62) OrivPo 28,77 PB.
M60 Keihäs/JT (600 g) (8.7.) 1) Ari Kittilä (-63) VSMasters 51,95 PB, 2) Jarmo Viskari (-63) LappUM 48,87 PB, 3) Matti Saaranen (-60) PyhäjPo 43,68, 5) Kalle Jussila (-61) MäntsU 39,49, 7) Vesa Ahokas (-60) TeivoSt 38,50 PB, 8) Tapio Rajantaus (-62) OrivPo 35,22.
M55 100 m (4.7.) (-1,0) 6) Juha Kauppinen (-65) KuusKi 23,02.
M55 400 m (6.7.) 6) Jaakko Helanto (-65) VSMasters 67,95.
M55 5000 m (9.7.) 1) Petteri Kilpinen (-64) HKV 19.31,29 PB.
M55 400 m aidat/hurdles (84 cm) (9.7.) 5) Jouni Torasvirta (-65) HKV 75,63.
M55 Kolmiloikka/TJ (8.7.) 1) Jouni Torasvirta (-65) HKV 9,69 (+0,2) PB.
M55 Kuula/SP (6,00 kg) (9.7.) 1) Mika Parkkali (-66) PorinYU 12,92, 3) Ville Tuomi (-67) JyväskKU 9,53 PB, 5) Jari Järvenpää (-64) OrivPo 9,23.
M55 Kiekko/DT (1,50 kg) (6.7.) 1) Mika Parkkali (-66) PorinYU 38,29, 4) Ville Tuomi (-67) JyväskKU 30,49 PB, 5) Jari Järvenpää (-64) OrivPo 27,86, 6) Juha Kauppinen (-65) KuusKi 20,64.
M55 Moukari/HT (6,00 kg) (4.7.) 1) Jari Järvenpää (-64) OrivPo 34,18.
M55 Keihäs/JT (700 g) (8.7.) 1) Mika Pöyhölä (-66) KuntoP 49,21 PB, 2) Antti Mäntynen (-66) IFSibboV 47,21, 4) Jari Järvenpää (-64) OrivPo 31,45.
M50 100 m (5.7.) (-0,2) 4) Kai Koskinen (-71) KuntoP 13,56 PB.
M50 200 m (7.7.) (-0,9) 4) Kai Koskinen (-71) KuntoP 27,90.
M50 400 m (6.7.) 4) Miikka Kalliokoski (-72) LohtVei 73,79 PB.
M50 5000 m (9.7.) 1) Mika Perkiömäki (-71) TeivoSt 19.51,10.
M50 Kuula/SP (6,00 kg) (9.7.) 3) Jarto Tarpio – 10,35 PB, 4) Asko Murtomäki (-71) HKV 9,81.
M50 Kiekko/DT (1,50 kg) (6.7.) 2) Sami Jämsen (-71) JyväskKU 35,75, 3) Asko Murtomäki (-71) HKV 33,42, 4) Miikka Kalliokoski (-72) LohtVei 30,60 PB.
M50 Keihäs/JT (700 g) (8.7.) 1) Sami Jämsen (-71) JyväskKU 43,09, 2) Asko Murtomäki (-71) HKV 42,52.
M45 100 m (5.7.) (+0,6) 3) Jarmo Peräkangas (-74) LapVi 13,75, 4) Jarno Warsa-Ritaranta (-75) HelsTa 15,83.
M45 200 m (8.7.) (-1,4) 1) Simo Paavola (-76) LohtVei 28,07.
M45 400 m (7.7.) 2) Tuomo Nurminen (-77) LahtiSp 57,76, 3) Markus Välimäki (-77) KylmäkVei 59,56 PB, 4) Aimo Mäkinen (-76) VammsVoi 64,32, 5) Jarno Warsa-Ritaranta (-75) HelsTa 76,17.
M45 800 m (5.7.) 3) Antti Lahti – 2.36,12, 4) Mikko Kalmakurki (-75) KuntoP 2.44,04 PB.
M45 1500 m (8.7.) 1) Teppo Syrjälä (-75) TampPy 4.27,12, 5) Jani Hevonoja (-74) KylmäkVei 5.07,30, 6) Mikko Kalmakurki (-75) KuntoP 5.29,16 PB, 7) Jarno Warsa-Ritaranta (-75) HelsTa 6.42,59.
M45 5000 m (9.7.) 2) Teppo Syrjälä (-75) TampPy 16.28,84.
M45 3000 m esteet/SC (4.7.) 1) Teppo Syrjälä (-75) TampPy 10.29,77, 2) Markus Välimäki (-77) KylmäkVei 11.31,62, 4) Jani Hevonoja (-74) KylmäkVei 12.08,64.
M45 110 m aidat/hurdles (100 cm) (6.7.) (+0,9) 1) Simo Piispa (-75) VehkVei 16,84 PB, 2) Simo Paavola (-76) LohtVei 20,18.
M45 400 m aidat/hurdles (91,40 cm) (9.7.) 1) Tuomo Nurminen (-77) LahtiSp 65,92, 2) Simo Paavola (-76) LohtVei 77,23.
M45 Seiväs/PV (9.7.) 1) Simo Piispa (-75) VehkVei 3,85.
M45 Pituus/LJ (5.7.) 1) Jarno Warsa-Ritaranta (-75) HelsTa 3,95 (+1,2).
M45 Kuula/SP (7,26 kg) (9.7.) 1) Jarno Warsa-Ritaranta (-75) HelsTa 6,13.
M45 Keihäs/JT (800 g) (8.7.) 1) Simo Piispa (-75) VehkVei 50,68.
M40 100 m (4.7.) (-0,1) 1) Pasi Sipiläinen (-78) NokU 11,90, 2) Aku Kallio (-78) LempKiYU 12,12, 4) Mikko Uittamo (-78) LänsiUU 13,25, 5) Timo Lauttamus (-79) LaihLu 13,42 PB, 6) Veli-Matti Mannila (-79) HelsTa 15,06.
M40 200 m (7.7.) (-0,9) 1) Aku Kallio (-78) LempKiYU 24,57, 2) Pasi Sipiläinen (-78) NokU 24,70, 7) Jussi Vuori (-80) TuUL 31,49 PB.
M40 400 m (7.7.) 2) Aku Kallio (-78) LempKiYU 54,05, 3) Timo Lauttamus (-79) LaihLu 59,15 PB, 5) Veli-Matti Mannila (-79) HelsTa 70,10.
M40 800 m (5.7.) 2) Pasi Huhtala (-81) LempKiYU 2.20,10.
M40 1500 m (8.7.) 2) Tommy Lahti (-80) IFFemman 5.30,28.
M40 3000 m esteet/SC (4.7.) 1) Pasi Huhtala (-81) LempKiYU 11.31,44, 3) Tommy Lahti (-80) IFFemman 14.25,53 PB.
M40 Seiväs/PV (9.7.) 1) Jussi Vuori (-80) TuUL 2,65 PB.
M40 Pituus/LJ (5.7.) ) Kari Majuri (-80) KiukKi 4,61 (+0,9), 3) Aku Kallio (-78) LempKiYU 5,65 (+1,2), 4) Mikko Uittamo (-78) LänsiUU 4,81 (+1,8), 5) Kari Majuri (-80) KiukKi 4,78w (+2,6).
M40 Kolmiloikka/TJ (8.7.) 2) Kari Majuri (-80) KiukKi 10,86 (-1,5).
M40 Kuula/SP (7,26 kg) (9.7.) 1) Mika Kallioinen – 8,62 PB.
M40 Moukari/HT (7,26 kg) (4.7.) 3) Tommy Lahti (-80) IFFemman 27,30.
M35 100 m (4.7.) (-1,7) 2) Samuli Alppiranta (-88) TurWei 12,27, 5) Timo Eskonen (-85) HippMK 15,24 PB.
M35 200 m (8.7.) (-0,6) 4) Samuli Alppiranta (-88) TurWei 24,80.
M35 400 m (7.7.) 2) Samuli Alppiranta (-88) TurWei 55,90 PB.
M35 800 m (5.7.) 3) Timo Eskonen (-85) HippMK 2.28,90.
M35 1500 m (8.7.) 1) Teemu Mikkola (-85) KuntoP 4.56,75.
M35 5000 m (9.7.) 1) Teemu Mikkola (-85) KuntoP 18.45,14 PB, 2) Timo Eskonen (-85) HippMK 18.50,44 PB.
M35 Pituus/LJ (5.7.) 2) Matti Särkelä (-87) PudasjU 5,74w (nwnd).
M35 Kuula/SP (7,26 kg) (9.7.) 1) Jussi Tukeva (-87) JalasjJa 14,80, 3) Ville Siiskonen (-87) KangasnKa 13,21.
M35 Kiekko/DT (2,00 kg) (6.7.) 3) Ville Siiskonen (-87) KangasnKa 32,58.
M35 Keihäs/JT (800 g) (8.7.) 2) Timo Eskonen (-85) HippMK 24,69 PB.
M30 100 m (5.7.) (-0,9) 2) Markku Tervo (-88) HKV 12,12.
M30 Pituus/LJ (5.7.) ) Markku Tervo (-88) HKV 5,04 (+0,8) PB, 2) Markku Tervo (-88) HKV 5,21w (+3,4) =PB.
N75 Kuula/SP (3,00 kg) (8.7.) 1) Rauha Ervalahti (-44) KuntoP 9,50 PB.
N75 Kiekko/DT (0,75 kg) (7.7.) 1) Rauha Ervalahti (-44) KuntoP 20,91.
N75 Keihäs/JT (400 g) (9.7.) 1) Aivi Ojala (-47) TurunSU 16,03, 2) Rauha Ervalahti (-44) KuntoP 15,30.
N70 200 m (8.7.) (-0,2) 1) Toini Nousiainen (-52) KuntoP 37,89.
N70 2000 m esteet/SC (5.7.) 1) Eliisa Reijonen (-52) KuntoP 10.37,93.
N70 Korkeus/HJ (4.7.) 1) Toini Nousiainen (-52) KuntoP 1,17 =PB.
N70 Pituus/LJ (6.7.) 1) Toini Nousiainen (-52) KuntoP 3,18 (-0,1).
N70 Kolmiloikka/TJ (9.7.) 1) Toini Nousiainen (-52) KuntoP 7,51 (-0,3).
N70 Kiekko/DT (1,00 kg) (7.7.) 1) Toini Nousiainen (-52) KuntoP 20,59, 3) Riitta Rajamäki (-51) VirtU 17,93.
N70 Keihäs/JT (500 g) (9.7.) 1) Riitta Rajamäki (-51) VirtU 23,83.
N65 100 m (5.7.) (-1,9) 1) Sinikka Illaru (-54) VihdUV 15,80, 4) Tuula Siekkinen (-57) KuivAu 17,87.
N65 200 m (8.7.) (-0,2) 1) Sinikka Illaru (-54) VihdUV 33,22.
N65 400 m (7.7.) 1) Sinikka Illaru (-54) VihdUV 80,95.
N65 Pituus/LJ (6.7.) 2) Tuula Siekkinen (-57) KuivAu 3,24 (+0,4).
N65 Kolmiloikka/TJ (9.7.) 2) Tuula Siekkinen (-57) KuivAu 7,13 (-0,3).
N65 Kuula/SP (3,00 kg) (8.7.) 1) Siv Karlström (-56) EsboIF 9,50, 2) Eeva Palomäki (-57) KuntoP 8,85.
N65 Kiekko/DT (1,00 kg) (7.7.) 1) Siv Karlström (-56) EsboIF 23,90, 2) Eeva Palomäki (-57) KuntoP 21,40.
N65 Keihäs/JT (500 g) (9.7.) 1) Eeva Palomäki (-57) KuntoP 22,48.
N60 5000 m (7.7.) 3) Tiina Hyvärinen RauhalRR 35.40,22 PB.
N55 100 m (5.7.) (-1,3) 1) Elisa Valtanen (-68) VSMasters 13,80, 2) Tarja Salmela (-67) MerijKe 14,52, 4) Salla Teppo (-66) VSMasters 15,57.
N55 200 m (8.7.) (-0,1) 1) Elisa Valtanen (-68) VSMasters 28,16, 2) Tarja Salmela (-67) MerijKe 30,11.
N55 400 m (7.7.) 2) Tarja Salmela (-67) MerijKe 71,16.
N55 800 m (5.7.) 1) Anne Ahvenjärvi (-66) KuntoP 2.56,51.
N55 1500 m (8.7.) 1) Anne Ahvenjärvi (-66) KuntoP 6.00,23.
N55 5000 m (7.7.) 1) Minna Söyrilä – 25.27,03 PB.
N55 2000 m esteet/SC (5.7.) 1) Tiina Koskiaho (-64) KarijTa 9.54,74.
N55 80 m aidat/hurdles (6.7.) (+0,4) 1) Elisa Valtanen (-68) VSMasters 13,26.
N55 Pituus/LJ (6.7.) 1) Kirsi Spoof-Tuomi (-67) VasaIS 4,24 (+0,9).
N55 Moukari/HT (3,00 kg) (4.7.) 1) Kirsi Spoof-Tuomi (-67) VasaIS 41,20.
N50 100 m (5.7.) (-1,8) 2) Sari Pikkarainen (-71) JanJa 16,00, 3) Niina Virtala (-70) TampPy 18,28.
N50 200 m (8.7.) (-0,1) 1) Sari Pikkarainen (-71) JanJa 31,83, 2) Niina Virtala (-70) TampPy 37,67 PB.
N50 400 m (7.7.) 1) Niina Virtala (-70) TampPy 91,01 PB.
N50 800 m (5.7.) 1) Ritva Mäki-Mantila-Pasanen (-69) SeinäjsU 2.55,76.
N50 1500 m (8.7.) 1) Ritva Mäki-Mantila-Pasanen (-69) SeinäjsU 5.58,02.
N50 5000 m (7.7.) 1) Mirja Vartiainen (-71) EspTa 21.44,01, 2) Ritva Mäki-Mantila-Pasanen (-69) SeinäjsU 21.51,66.
N50 2000 m esteet/SC (5.7.) 1) Raisa Huotari (-69) KU-58 10.08,43 PB.
N50 80 m aidat/hurdles (6.7.) (+0,4) 2) Sanna Westerberg (-69) LänsiUU 14,56.
N50 300 m aidat/hurdles (9.7.) 1) Raisa Huotari (-69) KU-58 60,71 PB.
N50 Korkeus/HJ (5.7.) 2) Riikka Honkanen (-69) TuUL 1,27.
N50 Pituus/LJ (6.7.) 1) Sanna Westerberg (-69) LänsiUU 4,15 (-1,7).
N50 Kolmiloikka/TJ (9.7.) 1) Sanna Westerberg (-69) LänsiUU 9,01 (-0,1).
N50 Kuula/SP (3,00 kg) (8.7.) 1) Minna Lankinen (-72) NurmijYU 12,15, 2) Riikka Honkanen (-69) TuUL 10,08, 4) Paula Collan Andersin (-68) KuopRei 8,33, 5) Johanna Rosnell (-72) OrivPo 8,19.
N50 Kiekko/DT (1,00 kg) (7.7.) 1) Minna Lankinen (-72) NurmijYU 27,03, 2) Sanna Westerberg (-69) LänsiUU 25,60, 3) Sari Pikkarainen (-71) JanJa 22,93, 4) Johanna Rosnell (-72) OrivPo 21,40.
N50 Moukari/HT (3,00 kg) (4.7.) 1) Johanna Rosnell (-72) OrivPo 29,24.
N50 Keihäs/JT (600 g) (9.7.) 1) Minna Vainionpää (-73) KuortKu 28,70 PB, 2) Sanna Westerberg (-69) LänsiUU 26,20, 3) Johanna Rosnell (-72) OrivPo 22,21.
N45 100 m (5.7.) (-3,0) 1) Jaana Riikonen (-77) PernU 14,55.
N45 200 m (8.7.) (-0,1) 1) Jaana Riikonen (-77) PernU 29,27.
N45 400 m (7.7.) 2) Karoliina Kellola (-78) RaahVe 75,27.
N45 1500 m (8.7.) 1) Sanna Kullberg (-75) KU-58 5.15,18.
N45 5000 m (7.7.) 1) Sanna Kullberg (-75) KU-58 18.52,61, 3) Karoliina Kellola (-78) RaahVe 20.24,48.
N45 2000 m esteet/SC (5.7.) 1) Sanna Kullberg (-75) KU-58 7.48,57.
N45 Korkeus/HJ (5.7.) 1) Katri Paananen (-75) KeurKi 1,42.
N45 Kolmiloikka/TJ (9.7.) 1) Katri Paananen (-75) KeurKi 9,70 (+0,5).
N45 Kuula/SP (4,00 kg) (8.7.) 1) Minna Henttonen (-75) MäntsU 11,54, 2) Kirsi Koro (-76) VirtU 9,55, 3) Katri Paananen (-75) KeurKi 9,16, 4) Ninna Keskimäki (-75) ParikkU 7,65.
N45 Kiekko/DT (1,00 kg) (7.7.) 1) Minna Henttonen (-75) MäntsU 34,69, 2) Katri Paananen (-75) KeurKi 29,69 PB, 3) Kirsi Koro (-76) VirtU 27,77, 4) Johanna Ranta (-75) TuUL 21,52.
N45 Moukari/HT (4,00 kg) (4.7.) 1) Kirsi Koro (-76) VirtU 41,62.
N45 Keihäs/JT (600 g) (9.7.) 1) Minna Henttonen (-75) MäntsU 34,91, 2) Katri Paananen (-75) KeurKi 30,30, 3) Ninna Keskimäki (-75) ParikkU 26,32.
N40 100 m (5.7.) (-3,0) 1) Tanja Liski (-78) LänsiUU 14,35, 2) Sara Lehtovuori (-78) LänsiUU 15,08, 3) Lotta Seppinen (-83) LohtVei 16,41.
N40 200 m (8.7.) (-0,1) 1) Tanja Liski (-78) LänsiUU 28,72.
N40 400 m (7.7.) 2) Tanja Liski (-78) LänsiUU 66,85, 3) Sara Lehtovuori (-78) LänsiUU 67,93, 4) Lotta Seppinen (-83) LohtVei 80,21 PB.
N40 800 m (5.7.) 2) Sara Lehtovuori (-78) LänsiUU 2.42,19 PB, 3) Sanna Valkeejärvi (-78) KangKi 2.47,69 PB, 4) Anu Pitkänen (-79) HelsJuo 2.56,89.
N40 1500 m (8.7.) 2) Anu Pitkänen (-79) HelsJuo 6.06,12.
N40 5000 m (7.7.) 1) Anu Pitkänen (-79) HelsJuo 21.49,36 PB, 2) Sanna Valkeejärvi (-78) KangKi 21.54,05.
N40 80 m aidat/hurdles (6.7.) (+0,4) 1) Eini Vasu (-81) OulPy 15,73 PB.
N40 Korkeus/HJ (5.7.) 1) Miia Uskalinmäki (-79) TampPy 1,55.
N40 Pituus/LJ (6.7.) 1) Tanja Liski (-78) LänsiUU 3,73 (-1,0).
N40 Kuula/SP (4,00 kg) (8.7.) 2) Tanja Komulainen (-80) TampPy 11,65, 4) Miia Uskalinmäki (-79) TampPy 9,02, 5) Eini Vasu (-81) OulPy 8,29.
N40 Kiekko/DT (1,00 kg) (7.7.) 1) Tanja Komulainen (-80) TampPy 46,87, 4) Eini Vasu (-81) OulPy 25,51, 5) Anne Rämö (-80) TurKU 25,42, 6) Miia Uskalinmäki (-79) TampPy 24,88.
N40 Moukari/HT (4,00 kg) (4.7.) 2) Tanja Komulainen (-80) TampPy 35,71 PB, 4) Eini Vasu (-81) OulPy 28,17 PB.
N40 Keihäs/JT (600 g) (9.7.) 1) Tanja Komulainen (-80) TampPy 33,59, 2) Miia Uskalinmäki (-79) TampPy 28,76.
N35 100 m (5.7.) (-3,0) 1) Ida Hellman (-85) LänsiUU 13,44.
N35 200 m (8.7.) (-0,2) 1) Ida Hellman (-85) LänsiUU 26,97.
N35 400 m (7.7.) 1) Ida Hellman (-85) LänsiUU 63,20.
N35 Pituus/LJ (6.7.) 1) Ida Hellman (-85) LänsiUU 4,56 (-0,9).
N35 Kuula/SP (4,00 kg) (8.7.) 1) Suvi Helin (-85) TampPy 13,11, 2) Anni Mäkinen – 8,60 PB.
N35 Kiekko/DT (1,00 kg) (7.7.) 1) Johanna Hakalahti (-86) TampPy 21,80.
N35 Moukari/HT (4,00 kg) (4.7.) 1) Johanna Hakalahti (-86) TampPy 23,45.
N35 Keihäs/JT (600 g) (9.7.) 1) Jenni Matalamäki – 27,03 PB, 2) Johanna Hakalahti (-86) TampPy 24,61.
N30 1500 m (8.7.) 1) Anni Lappela (-89) KuntoP 5.58,01.
N30 5000 m (7.7.) 2) Anni Lappela (-89) KuntoP 20.45,85.
EMG 2023 Half Marathon Tampere 8.7.2023
M35 21,1 km 1) Russell Hughes United Kingdom GBR 1.18.04, 2) Timo Eskonen Finland 1.28.22.
M40 21,1 km 1) Paul Molyneux United Kingdom GBR 1.13.37, 2) Phil Devine United Kingdom GBR 1.22.17, 3) Johannes Seidenspinner Germany GER 1.26.17, 4) Tamás Háden Hungary HUN 1.33.30, 5) Csaba dr. Bognár Hungary HUN 1.37.13, 6) Marcus Laube Germany GER 1.39.07, 7) Nuno Afonso Portugal POR 1.41.30, 8) Laszlo Bottlik Hungary HUN 1.48.46, 9) Diego Lorenzo Allaix Italy ITA 1.48.47.
M45 21,1 km 1) Markus Välimäki Finland 1.19.25, 2) Antti Mattila Finland 1.20.34, 3) Sami Honkala Finland 1.21.33, 4) Joao Marques Portugal POR 1.34.19.
M50 21,1 km 1) Azouz Ben Chahla Finland 1.18.54, 2) Salvatore Branca Italy ITA 1.25.08, 3) Tonu Illaru Finland 1.29.28, 4) Olli Ström Finland 1.33.36, 5) Christer Svensson Sweden SWE 1.46.34.
M55 21,1 km 1) Petteri Kilpinen Finland 1.25.06, 2) Duncan Bell United Kingdom GBR 1.25.36, 3) Antti Maisi Finland 1.33.15, 4) Alan Roberts United Kingdom GBR 1.49.46, 5) Massimiliano Bellomi Italy ITA 1.50.45, 6) Bruce Logan United States USA 2.29.07.
M60 21,1 km 1) Valdas Skliaustys Lithuania LTU 1.23.41, 2) Jarmo Rintala Finland 1.38.49, 3) Mehdi El Amri France FRA 1.53.09, 4) Gilles Pedoussaut France FRA 1.55.37, 5) Patrick Mas France FRA 2.23.49, 6) Paul Fraser New Zealand NZL 2.27.26.
M65 21,1 km 1) Marsh Norris United Kingdom GBR 2.00.06, 2) Francois Quilichini France FRA 2.01.30.
M70 21,1 km 1) Jerry Lockspeiser United Kingdom GBR 1.42.35, 2) Tadeusz Dziekonski Poland POL 1.46.42, 3) Jaakko Rouhiainen Finland 1.54.09.
M75 21,1 km 1) Tuure Väli-Torala Finland 1.45.18, 2) Matti Kuosmanen Finland 2.05.31.
M80 21,1 km 1) Arvid Johannes Bjørsvik Norway NOR 2.22.19.
W30 21,1 km 1) Orla Byrne Ireland IRL 1.25.23, 2) Silvana Deac Romania ROU 1.54.01.
W35 21,1 km 1) Jenna Mcgrevey United Kingdom GBR 1.22.17.
W40 21,1 km 1) Natalie Stiles Canada CAN 1.44.06, 2) Jekaterina Romanoviene Lithuania LTU 1.52.07, 3) Adrienne Kiss Hungary HUN 2.22.36.
W45 21,1 km 1) Salne Patkauskiene Lithuania LTU 1.36.09, 2) Ramune Pociuviene Lithuania LTU 1.44.06, 3) Sirle Maiste Finland 2.20.39.
W50 21,1 km 1) Mirja Vartiainen Finland 1.38.25, 2) Eerika Lipsanen Finland 1.47.23, 3) Tessa Flet United Kingdom GBR 1.52.08.
W55 21,1 km 1) Kim Payton New Zealand NZL 3.17.26.
W60 21,1 km 1) Sarah Gill United Kingdom GBR 1.45.30, 2) Tuula Majander Finland 1.56.04.
W65 21,1 km 1) Rosa Mota Portugal POR 1.38.17.
W75 21,1 km 1) Giovanna Mondini Italy ITA 2.05.20.
Miehet Manse Run 21,1 km 1) Marko Luomi Lempäälä 1.23.43, 2) Erkki Rintala Tampereen Pyrintö 1.24.14, 3) Kari Vuorinen Kuntopirkat 1.36.30, 4) Matti Borg 1.36.58, 5) Mikko Lamminpää HSU 1.38.02, 6) Pekka Vähä-Vahe Hangon Hyrskyt 1.38.18, 7) Pasi Pahkuri 2.07.40, 8) Jarmo Palmen 2.16.25, 9) Janne Tanhua 2.23.48, 10) Timo Julkunen 2.37.02.
Naiset Manse Run 21,1 km 1) Katja Koivulahti 2.01.10, 2) Krista Salovaara 2.07.24, 3) Antje Bendel-Rapia 2.10.12, 4) Minna Palo 2.11.32, 5) Anne Uschanov 2.15.09, 6) Linda Willberg 2.15.17, 7) Noora Harju-Saarinen TREMK JK2023 2.20.16, 7) Tuija Tuunanen Tampereen Maratonklubi 2.20.16.
EMG 2023 Road Race Walk 10 km Tampere 05.07.2023
M45 10,0 km 1) Faig Baghirov Azerbaijan AZE 1.11.19.
M50 10,0 km 1) Christer Svensson Sweden SWE 56.28.
M55 10,0 km 1) Gianni Siragusa Italy ITA 1.04.27, 2) Bruce Logan United States of America USA 1.13.25, 3) Alan Roberts Great Britain, Northern Ireland GBR 1.17.38.
M60 10,0 km 1) Aleksei Terestsenkov Estonia EST 56.59, 2) Aloyzas Urbikas Lithuania LTU 59.50, 3) Ari Väliniemi Finland 1.02.51, 4) Kauko Pekkarinen Finland 1.05.55.
M65 10,0 km 1) Franco Venturi Degli Esposti Italy ITA 1.07.51, 2) Ian Torode Great Britain, Northern Ireland GBR 1.10.04, 3) Massimo Rainero Italy ITA 1.15.47, 4) Ilkka Vakkuri Finland 1.16.08, 5) Balraj Singh India IND 1.28.17.
W45 10,0 km 1) Vita Ormane Latvia LAT 1.04.57.
W55 10,0 km 1) Tarja Vakkuri Finland 1.18.03.
W75 10,0 km 1) Velta Bruce Latvia LAT 1.49.02.
8.7.-9.7. Kuopio, Hannes Junior Games:
M 100 m (8.7.) 1. juoksu (+1,8) 2) Christopher Muhonen (-86) SavonlRie 12,98. (8.7.) 2. juoksu (+1,5) 1) Christopher Muhonen (-86) SavonlRie 12,96 PB.
M 200 m (9.7.) (-0,9) 2) Jouko Juntunen (-81) TampPy 23,92, 3) Santeri Mikkonen (-70) PieksVei 26,95.
M 400 m (8.7.) 1. erä 5) Christopher Muhonen (-86) SavonlRie 61,30; 2. erä 1) Jouko Juntunen (-81) TampPy 52,28, 2) Teemu Ruippo (-90) JoensKa 52,88.
M 800 m (9.7.) 3) Jussi Huuskonen (-92) JyväskKU 2.00,82.
M Kolmiloikka/TJ (8.7.) 2) Ilpo Kantanen (-92) KuopRei 14,00 (-0,6).
N 100 m (8.7.) (+1,1) 3) Maria Räsänen (-92) KuopRei 12,55.
N 400 m (8.7.) 2. erä 1) Jenni Kivioja (-87) SiilPo 58,03.
8.7.-9.7. Turku, SFI:n mestaruuskilpailut:
M 100 m Alkuerät (8.7.) 3. erä (+0,0) 5) Otto Ylöstalo (-91) IFSibboV 11,58.
M 200 m (9.7.) (+1,2) 6) Christoffer Envall (-91) IKFalken 22,57. Alkuerät (9.7.) 1. erä (+0,7) 4) Christoffer Envall (-91) IKFalken 22,88.
M 400 m (8.7.) 2. erä 4) Christoffer Envall (-91) IKFalken 49,52.
M 800 m (9.7.) 7) Thomas Sandberg (-78) ÅIFK 2.21,13.
M 1500 m (8.7.) 5) Thomas Sandberg (-78) ÅIFK 4.50,94.
M 5000 m (9.7.) 3) Christian Grannas (-78) VasaIS 16.16,93.
M 110 m aidat/hurdles (106,70 cm) (9.7.) (+1,5) 4) Otto Ylöstalo (-91) IFSibboV 15,36.
M Seiväs/PV (9.7.) 2) Otto Ylöstalo (-91) IFSibboV 4,30.
M Pituus/LJ (9.7.) 9) Frans Häggblom (-87) IKFalken 6,06 (+0,2).
M Kolmiloikka/TJ (8.7.) 2) Daniel Sjölind (-85) IFÅsarna 13,94 (+0,1).
M Kuula/SP (7,26 kg) (9.7.) 1) Conny Karlsson (-75) IFRaseb 14,87, 3) Jonny Karlsson (-79) PargIF 13,95.
M Kiekko/DT (2,00 kg) (8.7.) 1) Frantz Kruger (-75) VasaIS 55,01.
M Moukari/HT (7,26 kg) (9.7.) 4) Simon Solvin (-93) IKFalken 57,02.
M 5000 m kävely/Walk (8.7.) 2) Mikko Ruokolainen (-81) EsboIF 25.30,93.
N 100 m (8.7.) (-0,5) 3) Jasmin Showlah (-89) HIFK 12,28. Alkuerät (8.7.) 2. erä (+0,2) 2) Jasmin Showlah (-89) HIFK 12,42; 3. erä (+1,2) 4) Elin Holmberg (-93) IFSibboV 12,80.
N Pituus/LJ (9.7.) 1) Kira Kytölä (-93) EsboIF 5,89 (+0,9), 9) Miia Lindholm (-88) HIFK 5,36 (+0,9).
N Kolmiloikka/TJ (8.7.) 1) Miia Lindholm (-88) HIFK 11,73 (-0,3).
N Kuula/SP (4,00 kg) (9.7.) 8) Cecilia Österlund (-84) IFNykn 10,54 PB.
N Kiekko/DT (1,00 kg) (8.7.) 8) Cecilia Österlund (-84) IFNykn 28,21.
N 3000 m kävely/Walk (8.7.) 1) Ursula Koivunen (-69) EsboIF 17.51,45, 3) Tiina Stenvall (-67) EsboIF 20.57,68.
8.7.-9.7. Kaarina, Seurayhtymän rajaheitot:
M Kuula/SP (7,26 kg) (9.7.) 1) Jarkko Karstila (-71) LahtiSp 11,51.
M Kiekko/DT (2,00 kg) (9.7.) 1) Juha-Matti Iso-Jaakkola (-91) LauttLu 39,60, 2) Jarkko Karstila (-71) LahtiSp 35,17.
N Kiekko/DT (1,00 kg) (9.7.) 3) Elina Mattila (-89) TuUL 46,16, 4) Maarit Iso-Jaakkola (-89) PunkalKu 30,67.
8.7. Abelboden SUI, EM-polku- ja vuorijuoksu
5. sija, Jenny Vuonoranta N35, Trail Run
8. sija, Sariitta Pihlajaviita-Gugel N50, Mountain Run
11.sija, Reijo Viholainen M60, Trail Run
16.sija, Markku Kaartinen M55, Mountain Run
8.7. Vehmaa, Albin Stenroosin muistojuoksu:
N Puolimaraton/Halfmarathon 1) Kati Haromo (-76) TRaju 1.51.30.
8.7. Oulu, GP:n esikisa:
M 5000 m 2) Kari Poutiainen (-84) PudasjU 14.57,82 PB.
8.7. Oulu, Motonet GP:
M 800 m A-erä 11) Lauri Hassi (-90) OrivPo 1.53,89; B-erä 9) Jussi Raittinen (-90) KurikRy 1.55,70; C-erä 4) Sami Petäjäjärvi (-90) OulPy 1.59,90, 7) Antti Männikkö (-89) LimNM 2.02,99.
M 110 m aidat/hurdles (106,70 cm) 1. juoksu (+1,5) 1) Elmo Lakka (-93) JyväskKU 13,67. 2. juoksu (+0,6) 1) Elmo Lakka (-93) JyväskKU 13,56 =kk.
M Moukari/HT (7,26 kg) 2) Tuomas Seppänen (-86) NoormNo 72,79, 4) Marcel Lomnicky (-87) SVK 71,48, 10) Petri Rautio (-82) OulPy 58,31.
N 800 m A-erä 4) Yolanda Ngarambe (-91) SWE 2.04,42; B-erä 1) Emilia Jousimaa (-93) LahdA 2.10,31, 2) Kaisa Honkaharju (-93) KälvTa 2.11,01, 4) Erika Utriainen (-86) VeitsilKV 2.12,63.
N 5000 m A-erä 2) Camilla Richardsson (-93) EsboIF 15.11,63 PB kk, 5) Johanna Peiponen (-90) LapLu 16.12,45, 7) Taru Palsa (-88) HKV 16.36,31 PB, 8) Aino Niemi (-92) TuUL 16.49,79, 9) Ulla Virtanen (-82) JyväskKU 16.59,47, 13) Emilia Siltanen (-83) JyväskKU 17.16,77 PB, 14) Pihla Hokkanen (-93) JyväskKU 17.30,43 PB; B-erä 4) Laura Karkkulainen (-92) PyhäsU 17.43,13, 5) Emma Hakala (-93) EspTa 17.49,20 PB, 6) Johanna Sällinen (-88) TuUL 17.52,18 PB, 7) Mila Koljonen (-91) LahdA 18.08,68 PB, 8) Mari Ulkuniemi (-88) RunClub 18.13,69 PB.
N 100 m aidat/hurdles (84 cm) (+1,0) 2) Lotta Harala (-92) TampPy 12,98, 3) Nooralotta Neziri (-92) JyväskKU 13,19. Alkuerät 1. erä (+1,0) 1) Lotta Harala (-92) TampPy 12,99, 2) Annimari Korte (-88) HIFK 13,33; 2. erä (-0,9) 3) Nooralotta Neziri (-92) JyväskKU 13,37.
N Pituus/LJ 3) Kira Kytölä (-93) EsboIF 5,99 (+2,0), 4) Katja Kangas (-90) PohjKoi 5,75 (+1,9).
N Keihäs/JT (600 g) 1) Yuka Sato (-92) JPN 60,31, 8) Heidi Nokelainen (-90) JoensKa 47,42.
8.7. Bregenz AUT:
N Moukari/HT (4,00 kg) 6) Harriet Åhlgren (-88) RekRai 45,40.
8.7. Turnhout BEL:
M65 100 m (+0,6) 20) Juha Helander (-55) TapE 15,59.
M65 400 m 20) Juha Helander (-55) TapE 74,25.
M65 800 m 20) Juha Helander (-55) TapE 2.49,34.
M65 5000 m 20) Juha Helander (-55) TapE 21.36,01.
M65 3000 m esteet/SC 20) Juha Helander (-55) TapE 14.15,30.
M65 200 m aidat/hurdles miehet (-0,5) 20) Juha Helander (-55) TapE 40,38 kk.
M65 Korkeus/HJ 20) Juha Helander (-55) TapE 1,29.
M65 Pituus/LJ 20) Juha Helander (-55) TapE 3,77 (-0,3).
M65 Kuula/SP (5,00 kg) 20) Juha Helander (-55) TapE 9,06.
M65 Moukari/HT (5,00 kg) 20) Juha Helander (-55) TapE 25,17.
M60 100 m (+0,4) 20) Jukka-Pekka Hassinen (-60) KU-58 15,80.
M60 400 m 20) Jukka-Pekka Hassinen (-60) KU-58 73,95.
M60 800 m 20) Jukka-Pekka Hassinen (-60) KU-58 2.47,25.
M60 5000 m 20) Jukka-Pekka Hassinen (-60) KU-58 21.12,32.
M60 3000 m esteet/SC 20) Jukka-Pekka Hassinen (-60) KU-58 13.34,30.
M60 200 m aidat/hurdles miehet (+0,5) 20) Jukka-Pekka Hassinen (-60) KU-58 40,45 kk.
M60 Korkeus/HJ 20) Jukka-Pekka Hassinen (-60) KU-58 1,23.
M60 Pituus/LJ 20) Jukka-Pekka Hassinen (-60) KU-58 3,57 (-0,5).
M60 Kuula/SP (5,00 kg) 20) Jukka-Pekka Hassinen (-60) KU-58 8,08.
M60 Moukari/HT (5,00 kg) 20) Jukka-Pekka Hassinen (-60) KU-58 19,33.
M45 100 m (-0,1) 20) Lasse Kaihlavirta (-73) KuntoP 15,27.
M45 400 m 20) Lasse Kaihlavirta (-73) KuntoP 77,34.
M45 800 m 20) Lasse Kaihlavirta (-73) KuntoP 2.49,13.
M45 5000 m 20) Lasse Kaihlavirta (-73) KuntoP 21.44,30.
M45 3000 m esteet/SC 20) Lasse Kaihlavirta (-73) KuntoP 15.04,02 PB.
M45 200 m aidat/hurdles miehet (-0,9) 20) Lasse Kaihlavirta (-73) KuntoP 38,80 PB kk.
M45 Korkeus/HJ 20) Lasse Kaihlavirta (-73) KuntoP 1,39.
M45 Pituus/LJ 20) Lasse Kaihlavirta (-73) KuntoP 3,98 (-0,5).
M45 Kuula/SP (7,26 kg) 20) Lasse Kaihlavirta (-73) KuntoP 7,22.
M45 Moukari/HT (7,26 kg) 20) Lasse Kaihlavirta (-73) KuntoP 14,06 PB.
N70 200 m (-0,8) 14) Marja Metsänkylä (-51) VSMasters 37,33.
N70 1500 m 14) Marja Metsänkylä (-51) VSMasters 7.45,20.
N70 3000 m 14) Marja Metsänkylä (-51) VSMasters 17.30,82.
N70 100 m aidat/hurdles (76,20 cm) (-0,8) 14) Marja Metsänkylä (-51) VSMasters 22,07 PB.
N70 400 m aidat/hurdles 14) Marja Metsänkylä (-51) VSMasters 95,60 PB.
N70 Korkeus/HJ 14) Marja Metsänkylä (-51) VSMasters 1,04.
N70 Kuula/SP (3,00 kg) 14) Marja Metsänkylä (-51) VSMasters 6,28.
8.7. Umeå SWE:
M 1500 m 2) Mikkel Knif (-82) IFDrott 4.27,63.
7.7. Lapinlahti, Varpaisjärven yömaraton:
M Puolimaraton/Halfmarathon 2) Tuomo Rissanen (-90) (Nilsiä) 1.38.47, 3) Kari Häkli (-68) (Nilsiä) 1.38.56 PB, 5) Hannu Kauppinen (-53) MäntylVe 1.41.10, 6) Kari Partanen (-60) VierKoi 1.44.44 PB, 8) Hannu Kuosmanen (-59) MäntylVe 1.47.06, 16) Tenho Isola (-45) RauhalRR 2.19.50, 17) Pertti Kähäri (-49) MäntylVe 2.20.35.
N Puolimaraton/Halfmarathon 1) Niina Halonen (-70) VarpVi 1.32.14, 3) Anja Halonen (-67) HelsTL 1.46.30, 6) Tuija Mähönen (-67) IisVi 1.55.15, 9) Elina Mykkänen (-54) RauhalRR 2.03.48.
7.7. Nurmijärvi, Klaukkala Games:
M 100 m 1. erä (+0,4) 1) Jukka Sundberg (-74) LeppSi 12,67, 4) Seppo Jylhäaho (-77) RunClub 13,53 PB; 2. erä (+1,9) 3) Heikki Leppänen (-79) EsboIF 11,74.
M 800 m 1. erä 1) Juhani Pietarinen (-87) KU-58 2.12,90 PB; 2. erä 1) Panu Jantunen (-89) HKV 1.58,74, 7) Henri Heikkinen (-81) PaimU 2.05,26.
M 400 m aidat/hurdles (91,40 cm) 3) Ville Ryhänen (-82) EsboIF 70,50.
M Pituus/LJ 12) Petri Korander (-63) VihdUV 4,16 (-1,7).
M Kiekko/DT (2,00 kg) 1) Riku Kauppila (-87) HKV 43,95, 2) Janne Vartiainen (-75) EspTa 37,49, 3) Olli Juvonen (-86) JanJa 35,01, 4) Antti Lamminen (-80) HKV 32,14, 5) Petri Korander (-63) VihdUV 21,70.
N 100 m 1. erä (+0,0) 8) Kati Oikarinen (-61) HKV 15,05.
N 800 m 1. erä 8) Heini Nikander (-88) LänsiUU 2.46,16; 2. erä 6) Piia Doyle (-76) VeikkVei 2.33,06.
N Kolmiloikka/TJ 8) Ingela Nygård Jungar (-66) EsboIF 8,86 (+1,9).
7.7. Kalajoki, Mehiläinen Games:
M Seiväs/PV 2) Antti Kois (-68) HimU 3,75.
N Seiväs/PV 5) Marja Eskelinen (-69) VetU 3,05.
6.7. Polvijärvi, Kesäheittokilpailu:
M65 Kiekko/DT (1,00 kg) 1) Ahti Honkanen (-54) JoensKa 32,62, 2) Voitto Parikka (-55) PolvijVau 19,11.
M60 Kuula/SP (5,00 kg) 1) Jouni Turunen (-59) TuupovU 8,68, 2) Juhani Ryynänen (-59) JuuanU 7,63.
M60 Kiekko/DT (1,00 kg) 1) Jouni Turunen (-59) TuupovU 23,38, 2) Juhani Ryynänen (-59) JuuanU 20,41.
M50 Kuula/SP (6,00 kg) 1) Jari Nevalainen (-64) JoensKa 9,33.
M50 Kiekko/DT (1,50 kg) 1) Jari Nevalainen (-64) JoensKa 25,98.
N65 Kuula/SP (3,00 kg) 1) Virve Lännistö (-57) VSMasters 9,13, 2) Raili Nevalainen (-56) JuuanU 7,11.
6.7. Rovaniemi/S, Arctic-heitot:
M60 Keihäs/JT (600 g) 1) Esko Heikkinen (-62) SuomRa 32,22 PB.
6.7. Joensuu/P, Pyhäselän heinäkisat 1:
M Pituus/LJ 2) Janne Kivelä (-78) PolvijU 4,67 (+0,0), 3) Mika Varonen (-79) PolvijU 4,07 (+0,3).
M Keihäs/JT (800 g) 1) Janne Kivelä (-78) PolvijU 39,00, 3) Mika Varonen (-79) PolvijU 30,55.
6.7. Lapua, Virkiän myötätuulisprintit:
M 100 m (+1,2) 5) Timo Lauttamus (-79) LaihLu 13,23 PB.
M 800 m 5) Markku Ainali (-63) KokkVei 2.47,25.
6.7. Tornio, Metallicup 2:
M 800 m 2) Mats Olsson (-65) SWE 2.14,70, 3) Arvi Kolehmainen (-72) AlatPi 2.15,26.
M 5000 m 1) Juuso Jänkälä (-91) RovanRR 17.15,32 PB, 3) Hannu Laurila (-64) RovanRR 19.03,66, 4) Marko Mattila (-76) VeitsilKV 19.04,32, 5) Pertti Lapinkangas (-58) OulNMKY 19.19,73, 6) Pekka Kuokkanen (-65) IinY 20.22,44, 7) Mikko Keränen (-80) AlatPi 20.26,07, 8) Teuvo Kuusela (-69) VeitsilKV 20.29,52, 9) Pekka Kuivalainen (-52) RovanRR 28.01,37.
N 5000 m 2) Pia Pohjola (-80) LohijKuo 20.08,50, 3) Miia Heikura (-74) AlatPi 20.33,60, 4) Jatta Seppälä (-71) AlatPi 21.49,06 PB, 5) Minna Sääskilahti (-76) KuivAu 22.00,15 PB, 7) Kariina Kauppinen (-61) OulNMKY 22.37,14 PB, 8) Miia Hannunen (-73) (Tornio) 24.50,09.
6.7. Lempäälä, Pk. kilpailut 3:
N 3000 m kävely/Walk 6) Jenni Lahtinen (-81) IkurinVi 20.26,08.
5.7. Maarianhamina, Distriktstävling:
N Kuula/SP (4,00 kg) 1) Henrika Österlund (-87) IFÅland-J 9,05.
N Kiekko/DT (1,00 kg) 2) Henrika Österlund (-87) IFÅland-J 27,22.
5.7. Helsinki/E, Pk. kilpailu:
M80 Korkeus/HJ 1) Kyösti Poutiainen (-41) HKV 1,10.
M65 Korkeus/HJ ) Risto Järvi (-57) EsboIF 1,29 PB.
M55 Korkeus/HJ 1) Mika Siimes (-65) HKV 1,41.
M50 Korkeus/HJ 1) Aulis Lind (-59) HKV 1,35.
5.7. Nokia, Heinäkuun kisa:
M Kiekko/DT (2,00 kg) 1) Kalle Kivioja (-93) NokU 51,02, 4) Matti Saunanen (-75) IkaalU 21,74 PB.
N Kiekko/DT (1,00 kg) 1) Pauliina Aalto (-80) UudKK 49,62.
5.7. Vantaa/T, 58-Cup:
M 150 m 1. erä (-0,5) 1) Esa Salminen (-58) HKV 20,30 PB, 2) Seppo Jylhäaho (-77) RunClub 20,60 PB, 3) Mika Pasanen (-67) KeskiUYU 20,69 PB, 4) Jari Tammi (-62) HKV 21,88 PB, 5) Marko Martikainen (-75) KU-58 25,30 PB.
M 400 m 1. erä 1) Jani Viljola (-71) HKV 57,56, 2) Jarmo Henttinen (-78) KU-58 62,29 PB, 3) Jan Särömaa (-66) HKV 64,29, 4) Seppo Jylhäaho (-77) RunClub 70,91 PB.
N 150 m 1. erä (+0,0) 1) Nelli Nikula (-75) HKV 21,43, 3) Virpi Vähäkangas (-83) KerU 21,85 PB, 6) Virpi Rahikkala (-71) KeskiUYU 24,88 PB.
N 400 m 1. erä 2) Virpi Vähäkangas (-83) KerU 72,23 PB, 4) Hanna Vilmi (-89) HKV 79,13; 2. erä 6) Nelli Nikula (-75) HKV 68,91.
5.7. Hämeenlinna, Kesäkisa 2:
M 100 m (+0,7) 5) Harri Kauranen (-64) HämeenlTa 12,83, 6) Markus Söyrinki (-87) ViialVa 14,09.
M 800 m 3) Riku-Antti Naskali (-91) KylmäkVei 2.07,97 PB, 4) Petri Svärd (-68) KU-58 2.29,52.
M Kiekko/DT (2,00 kg) 1) Juuso Sillanpää (-79) JyväskKU 46,51, 3) Ari Salo (-80) ValkHa 43,45, 5) Olli Juvonen (-86) JanJa 34,83.
N 100 m (-1,6) 4) Virpi Hannuksela (-72) KuntoP 14,74.
N 800 m 3) Laura Pietilä (-82) JyväskKU 2.39,86.
N Kiekko/DT (1,00 kg) 4) Milla Kelonurmi (-78) KeskiUYU 36,66, 5) Tiina Riutta (-84) KeskiUYU 35,20.
5.7. Lahti/R, Reilucup 4:
M55 Keihäs/JT (700 g) 1) Mika Järvinen (-68) LahdA 38,33.
M30 Korkeus/HJ 1) Mika Järvinen (-68) LahdA 1,45.
N30 400 m aidat/hurdles 1) Anni Korhonen (-83) LahdA 67,97.
N30 Korkeus/HJ 1) Laura Lintukangas (-80) LahdA 1,20 PB, 2) Rosa Hemming (-88) LahdA 1,20 PB.
N30 Keihäs/JT (600 g) 1) Laura Lintukangas (-80) LahdA 23,49 PB, 2) Rosa Hemming (-88) LahdA 18,09 PB.
5.7. Vihti, Nummelan Tarmon aluekilpailut:
M Pituus/LJ 4) Keimo Laakso (-76) LahtiSp 4,96 (+0,0), 5) Petri Korander (-63) VihdUV 3,89 (+0,3).
M19 400 m ) Henri Heikkinen (-81) PaimU 56,43.
M19 Keihäs/JT (800 g) ) Timo Summa (-61) VihdUV 41,61 PB.
5.7. Joensuu, Motonet GP:
M 400 m A-erä 3) Michal Desenský (-93) CZE 46,83.
M 1500 m A-erä 6) James Hansen (-93) AUS 3.39,75, 8) Paul Robinson (-91) IRL 3.41,18; B-erä 5) Antton Launto (-90) SauvU 3.55,50, 6) Panu Jantunen (-89) HKV 3.55,53.
M 3000 m esteet/SC 1) Mohammed Tindoufti (-93) MAR 8.23,65, 3) Ben Buckingham (-91) AUS 8.28,42.
M 110 m aidat/hurdles (106,70 cm) (+3,1) 1) Elmo Lakka (-93) JyväskKU 13,57w. Alkuerät 1. erä (+5,5) 1) Elmo Lakka (-93) JyväskKU 13,57w.
N 100 m Alkuerät 1. erä (+5,0) 8) Maria Räsänen (-92) KuopRei 12,40w.
N 1500 m A-erä 5) Laura Nagel (-92) NZL 4.13,34, 6) Camilla Richardsson (-93) EsboIF 4.13,68 PB, 7) Rebekah Greene (-93) NZL 4.14,00, 11) Emilia Jousimaa (-93) LahdA 4.25,50; B-erä 2) Pihla Hokkanen (-93) JyväskKU 4.40,52, 4) Anne Rajaniemi (-83) LahdA 4.48,33, 6) Laura Karkkulainen (-92) PyhäsU 4.50,02.
N Kolmiloikka/TJ 1) Kristiina Mäkelä (-92) OrimJy 13,78w (+2,8), 6) Elina Kostiainen (-92) VihdVie 12,72 (+1,6).
N Kuula/SP (4,00 kg) 7) Jenni Kangas (-92) LahdA 13,50.
N Moukari/HT (4,00 kg) 5) Hanna Skydan (-92) AZE 65,61.
4.7. Keuruu, Junnujen ja yli 35-v. kisa 1:
M70 Pituus/LJ 1) Erkki Hiironniemi (-52) AlavU 3,04 (+1,3) PB.
M70 Kuula/SP (4,00 kg) 1) Leo Lahtinen (-52) JyväskKU 10,72, 2) Erkki Hiironniemi (-52) AlavU 10,17.
M65 Kuula/SP (5,00 kg) 1) Reino Korpelainen (-58) KuortKu 10,14.
M50 Pituus/LJ ) Matti Pesonen (-73) KeurKi 4,23 (+0,7) PB, 1) Matti Pesonen (-73) KeurKi 4,50w (+2,7) =PB.
M50 Kuula/SP (6,00 kg) 1) Matti Pesonen (-73) KeurKi 7,92 PB.
N50 Kuula/SP (3,00 kg) 1) Minna Katainen (-69) KeurKi 7,91 PB.
N45 Kuula/SP (4,00 kg) 1) Katri Paananen (-75) KeurKi 8,56.
N40 Kuula/SP (4,00 kg) 1) Sanna Leppämäki (-82) VilppVei 7,58 PB, 2) Sari Kolu (-83) KeurKi 6,82 PB.
4.7. Suomussalmi, Rastin tiistaikisat:
M60 Kuula/SP (5,00 kg) 1) Timo Perkiömäki (-60) SuomRa 6,02.
N40 400 m 1) Satu Mäkeläinen SuomRa 81,0h PB, 2) Virpi Saarela SuomRa 85,9h PB.
N40 Kuula/SP (4,00 kg) 1) Virpi Saarela SuomRa 8,65 PB, 2) Satu Mäkeläinen SuomRa 7,88 PB.
4.7. Kauhava/A, Power Park Games 4:
M 100 m (-1,0) 2) Lauri Erkkilä (-80) VähänkVie 13,38 PB.
3.7. Helsinki/E, Painon ja moukarin heittokilpailut:
M80 Paino/WT (5,45 kg) 1) Kyösti Poutiainen (-41) HKV 10,84.
M80 Moukari/HT (3,00 kg) 1) Kaarlo Valasjärvi (-39) HKV 27,73.
M70 Moukari/HT (4,00 kg) 1) Risto Karasmaa (-50) HelsTa 25,44.
M60 Paino/WT (9,07 kg) 1) Petri Korander (-63) VihdUV 12,89.
M60 Moukari/HT (5,00 kg) 1) Petri Korander (-63) VihdUV 27,36.
M50 Paino/WT (11,34 kg) 1) Petri Satto (-69) JanJa 16,16, 2) Esa Katajainen (-73) HKV 15,46.
M50 Moukari/HT (6,00 kg) 1) Esa Katajainen (-73) HKV 46,64 PB, 2) Petri Satto (-69) JanJa 40,19.
M40 Moukari/HT (7,26 kg) 1) Antti Miihkinen (-81) VihdUV 33,90.
M35 Paino/WT (15,88 kg) 1) Olli Juvonen (-86) JanJa 11,42.
M35 Moukari/HT (7,26 kg) 1) Olli Juvonen (-86) JanJa 34,04.
N Moukari/HT (4,00 kg) 4) Heidi Hämäläinen (-92) EspTa 45,82.
N75 Moukari/HT (2,00 kg) 1) Liisa Niekka (-46) HKV 20,63.
N60 Paino/WT (5,45 kg) 1) Erja Rinne (-60) HKV 14,14.
N60 Moukari/HT (3,00 kg) 1) Erja Rinne (-60) HKV 34,52.
N50 Paino/WT (7,26 kg) 1) Inka Juvonen (-70) JanJa 8,87 PB.
N50 Moukari/HT (3,00 kg) 1) Inka Juvonen (-70) JanJa 26,38 PB.
N45 Paino/WT (9,07 kg) 1) Anu Virtanen (-77) JanJa 11,08 PB.
N45 Moukari/HT (4,00 kg) 1) Anu Virtanen (-77) JanJa 32,68, 2) Anne Virtanen (-74) JyväskKU 29,83.
3.7. Leppävirta, Maanantaikilpailut:
M Kiekko/DT (2,00 kg) 1) Juuso Sillanpää (-79) JyväskKU 47,27, 2) Taisto Ryynänen (-79) IisVi 44,86.
M75 Kuula/SP (4,00 kg) 1) Matti Kostamo (-47) LeppävU 9,21.
M65 Kiekko/DT (1,00 kg) 1) Jorma Rajakannas (-54) LeppävU 25,30.
M60 Kuula/SP (5,00 kg) 1) Pekka Heiskanen (-63) RauhalRR 9,27.
M60 Kiekko/DT (1,00 kg) 1) Pekka Heiskanen (-63) RauhalRR 34,42.
M45 Kuula/SP (7,26 kg) 1) Sami Holopainen LeppävU 8,69.
M45 Kiekko/DT (2,00 kg) 1) Sami Holopainen LeppävU 22,25.
3.7. Laihia, Pk. kilpailut:
M 200 m (+1,6) 1) Lauri Erkkilä (-80) VähänkVie 26,33 PB.
M Kiekko/DT (2,00 kg) 1) Frantz Kruger (-75) VasaIS 51,61, 3) Petteri Peitso (-87) SeinäjsU 35,31, 4) Toni Lustila (-85) KurikRy 31,37, 5) Heino Heikkilä (-51) AlahKi 21,97 PB.
N Kiekko/DT (1,00 kg) 4) Niina Kelo (-80) KeskiUYU 40,86.
N85 Kuula/SP (2,00 kg) 1) Kerttu Kangasmäki (-37) LaihLu 5,51.
N85 Kiekko/DT (0,75 kg) 1) Kerttu Kangasmäki (-37) LaihLu 10,03.
2.7. Vesanto, Topintallin kisat:
M70 Kiekko/DT (1,00 kg) 1) Jouko Miihkinen (-51) VihdUV 32,16.
M50 Kiekko/DT (1,50 kg) 1) Sami Jämsen (-71) JyväskKU 35,37.
M50 Keihäs/JT (700 g) 1) Sami Jämsen (-71) JyväskKU 40,15 PB.
2.7. Somero, 44. Seiväskarnevaalit:
M Seiväs/PV Kilpailu B 9) Antti Kois (-68) HimU 3,80.
N Seiväs/PV Kilpailu A (+0,0) 7) Titta Sillman (-77) HKV 3,00.
2.7. Jämsä/J, Pikajuoksukarnevaalit:
M 100 m Alkuerät 3. erä (+0,8) 4) Jonathan Hyvärinen (-86) HKV 11,12.
M 200 m 5. erä (-0,2) 3) Jonathan Hyvärinen (-86) HKV 22,58.
M 400 m 2. erä 4) Petteri Uusitalo (-78) TuUL 55,49.
N 100 m B-erä (-0,1) 6) Jasmin Showlah (-89) HIFK 12,39. Alkuerät 3. erä (+0,8) 2) Jasmin Showlah (-89) HIFK 12,25, 6) Maria Räsänen (-92) KuopRei 12,53; 6. erä (-1,7) 4) Annika Pöllänen (-91) SavonlRie 14,04.
N 200 m 7. erä (-0,2) 5) Annika Pöllänen (-91) SavonlRie 29,25.
N 400 m 4. erä 4) Erika Utriainen (-86) VeitsilKV 58,32.
N 100 m aidat/hurdles (84 cm) A-erä (-0,1) 1) Nooralotta Neziri (-92) JyväskKU 13,16; B-erä (+0,7) 5) Reetta Hämäläinen (-92) LahdA 14,58. Alkuerät 1. erä (+0,9) 1) Nooralotta Neziri (-92) JyväskKU 13,18; 3. erä (+1,2) 2) Reetta Hämäläinen (-92) LahdA 14,83.
2.7. Oulu/H, Heinäpään heittokisa:
M Kiekko/DT (2,00 kg) 1) Henri Pakisjärvi (-89) KuivAu 47,08.
M70 Moukari/HT (4,00 kg) 1) Seppo Laikari (-52) TyrnTe 39,98 PB.
M50 Kiekko/DT (1,50 kg) 1) Tom Tommiska (-72) IFÅland-M 45,38.
M45 Moukari/HT (7,26 kg) 1) Heikki Aura (-76) OulPy 26,09 PB.
M40 Kiekko/DT (2,00 kg) 1) Pentti Klaavuniemi (-80) YliINa 26,01.
M40 Moukari/HT (7,26 kg) 1) Petri Rautio (-82) OulPy 57,42, 2) Pentti Klaavuniemi (-80) YliINa 18,85 PB.
N40 Moukari/HT (4,00 kg) 1) Katja Larinen (-81) OulPy 21,58 PB.
2.7. Pihtipudas, Keihäskarnevaalit:
M Keihäs/JT (800 g) Kilpailu A 3) Genki Dean (-91) JPN 78,68.
N Keihäs/JT (600 g) Kilpailu A 5) Yuka Sato (-92) JPN 53,47, 6) Heidi Nokelainen (-90) JoensKa 51,14, 9) Jenni Kangas (-92) LahdA 49,48.
2.7. Kaustinen, Moukarikarnevaalit:
M Moukari/HT (7,26 kg) 6) Simon Solvin (-93) IKFalken 57,30.
2.7. Göteborg SWE:
N 200 m (+1,4) 5) Jeanine Nygård (-91) VasaIS 24,71.
2.7. La Chaux-de-Fonds SUI:
N 100 m aidat/hurdles (84 cm) (-0,1) 3) Lotta Harala (-92) TampPy 13,01. Alkuerät 1. erä (+1,0) 3) Lotta Harala (-92) TampPy 12,85 PB.
2.7. Pärnu EST:
N Moukari/HT (4,00 kg) 7) Kati Ojaloo (-90) NoormNo 63,60.
1.7. Pihtipudas, Leirikilpailut:
M75 Keihäs/JT (500 g) 1) Ismo Rastas (-46) VSMasters 21,81.
1.7. Somero, 44. Seiväskarnevaalit:
M Seiväs/PV 2) Mareks Arents (-86) LAT 5,25.
1.7. Jämsä, Kestävyysjuoksu- ja kävelykarnevaalit:
M 1500 m 1. erä 12) Harri Lamminsivu (-78) HippMK 5.14,33 PB; 2. erä 10) Riku-Antti Naskali (-91) KylmäkVei 4.21,65 PB; 4. erä 4) Antton Launto (-90) SauvU 3.54,61.
M 10000 m 1. erä 1) Harri Hietamäki (-84) VasaIS 32.41,86, 3) Lauri Miettinen (-87) EspTa 33.51,46 PB; 2. erä 7) Niklas Wihlman (-85) TuUL 30.35,77, 12) Jaakko Piesanen (-93) SaarijPu 31.37,91, 16) Heikki Hakkarainen (-86) HippMK 32.33,05, 17) Ari-Pekka Lassila (-87) VetU 32.47,58, 19) Antti Hyttinen (-83) VaajKuo 33.33,15.
N 1500 m 3. erä 3) Emilia Siltanen (-83) JyväskKU 4.47,83 PB, 7) Emma Hakala (-93) EspTa 4.53,59; 4. erä 1) Kaisa Honkaharju (-93) KälvTa 4.36,23, 3) Pihla Hokkanen (-93) JyväskKU 4.43,67, 12) Lotta Sundqvist (-92) TuUL 4.56,35.
N 10000 m 4) Maria Murtorinne-Taskinen (-90) HKV 36.42,84 PB, 7) Mari Ulkuniemi (-88) RunClub 38.27,48, 8) Saara Ylisaukko-oja (-88) RunClub 38.49,08.
N 5000 m kävely/Walk 7) Heidi Ahvenus (-79) KaipVi 30.32,55, 8) Jenni Lahtinen (-81) IkurinVi 33.43,27.
1.7. Lempäälä, Hervan leiskaukset:
M Pituus/LJ 14) Juuso Kosonen (-93) TurWei 5,96 (+0,0).
M Kolmiloikka/TJ 11) Daniel Sjölind (-85) IFÅsarna 13,57 (+0,3).
N Pituus/LJ Kilpailu B 3) Katja Kangas (-90) PohjKoi 5,53 (+0,1).
1.7. Lohja, Kuula-, kiekko- ja ottelukarnevaalit:
M 200 m (+0,2) 4) Ville Kattelus (-92) YlihJu 23,15 PB, 4) Juuso Hassi (-93) OrivPo 23,22.
M 110 m aidat/hurdles (106,70 cm) (-2,4) 4) Juuso Hassi (-93) OrivPo 15,54, 4) Ville Kattelus (-92) YlihJu 16,09.
M Korkeus/HJ 4) Ville Kattelus (-92) YlihJu 1,89 PB, 4) Juuso Hassi (-93) OrivPo 1,80.
M Kuula/SP (7,26 kg) 4) Mikko Toiviainen (-90) LoimJa 17,04.
M Kiekko/DT (2,00 kg) 4) Ville Kattelus (-92) YlihJu 40,28, 4) Juuso Hassi (-93) OrivPo 39,66, 6) Riku Kauppila (-87) HKV 41,82, 8) Olli Juvonen (-86) JanJa 35,83.
M Neliottelu/Quadrathlon 1) Ville Kattelus (-92) YlihJu 2869 PB ( ), 2) Juuso Hassi (-93) OrivPo 2835 PB ( ).
1.7. Göteborg SWE:
M 100 m Alkuerät 3. erä (+1,6) 6) Oki Vuonoranta (-83) EsboIF 11,73.
30.6. Jämsä, Kestävyysjuoksu- ja kävelykarnevaalit:
M 800 m 6. erä 5) Lauri Hassi (-90) OrivPo 1.52,41 PB, 8) Jussi Raittinen (-90) KurikRy 1.54,55.
M 5000 m 3) Lasse Suonpää (-86) KanksLei 16.04,50.
M 3000 m esteet/SC 4) Johannes Brunila (-88) TuUL 9.39,07, 7) Dennis Rehnström (-86) IFRaseb 10.02,99, 10) Väinö Klemola (-82) KuopRei 10.28,97.
N 800 m 4. erä 4) Jenni Lautiala (-79) SalVil 2.26,07.
N 5000 m 1) Aino Niemi (-92) TuUL 17.05,97, 7) Anne Rajaniemi (-83) LahdA 18.00,68.
N 3000 m esteet/SC 3) Pihla Hokkanen (-93) JyväskKU 10.41,88, 6) Lotta Sundqvist (-92) TuUL 10.53,32 PB, 8) Emma Hakala (-93) EspTa 11.39,22.
30.6. London GBR:
N 100 m 4. erä (+0,5) 4) Emma Suhonen (-91) EspTa 12,39; 10. erä (+2,2) 4) Emma Suhonen (-91) EspTa 12,40w