MM-kilpailut päättyivät sunnuntaina ja sieltä on tullut hyviä uutisia kaikilta kilpailupäiviltä. Kiitos ajankohtaisesta raportoinnista. Suomi on Masters-urheilun mahtimaa, mitalitilaston kuudes sija siitä osoituksena. Yksi Suomen ja Pohjoismaiden ennätys jäi huomiotta. Tanja Komulainen teki 40-vuotiaiden heittoviisiottelussa pisteet 3545 ja voitti maailmamestaruuden. Entinen SE ja PE oli Pauliina Aallon 3455 pistettä. Kaikkiaan suomalaiset tekivät MM-kisoissa seitsemän Suomen ennätystä, joista neljä on myös Pohjolan ennätyksiä.
Myös kotimaassa on kilpailtu. Eltsun Kansallisissa Veikkolan Veikkojen Jasmina Glad-Schreven jäi ajallaan 60,14 vain kahdeksan sadasosan päähän Katrin Kreenin (Mertanen) 45-vuotiaiden 400 metrin Suomen ennätyksestä 60,06.
Ruotsi-Ottelussa ensi viikonloppuna kilpaillaan 4X400 metrin sekaviesti Masters-sarjoissa. Moniotteluiden SM-kilpailut ovat Keuruulla.
Teksti: Juha Kylänpää
Kuva: SUL / Anssi Mäkinen
26.8. Helsinki/E, Painon ja moukarin heittokilpailut:
M Moukari/HT (7,26 kg) 3) Esa Katajainen (-73) HKV 43,11.
M80 Moukari/HT (3,00 kg) 1) Kyösti Poutiainen (-41) HKV 25,61.
M75 Paino/WT (7,26 kg) 1) Kari Simonen (-47) HelsTa 9,71.
M75 Moukari/HT (4,00 kg) 1) Kari Simonen (-47) HelsTa 22,72.
M70 Moukari/HT (4,00 kg) 1) Risto Karasmaa (-50) HelsTa 24,12.
M60 Paino/WT (9,07 kg) 1) Petri Korander (-63) VihdUV 13,08.
M60 Moukari/HT (5,00 kg) 1) Petri Korander (-63) VihdUV 30,01.
M50 Moukari/HT (6,00 kg) 1) Esa Katajainen (-73) HKV 44,91.
N Moukari/HT (4,00 kg) 7) Harriet Åhlgren (-88) RekRai 41,92.
N65 Paino/WT (5,45 kg) 1) Siv Karlström (-56) EsboIF 12,51.
26.8. Sipoo, Klubbmästerskap 1:
M 100 m (-2,5) 3) Markku Tervo (-88) HKV 11,86 PB, 6) Jari Pantzar (-57) HKV 13,66, 7) Veijo Kylmäpuro (-60) HKV 13,83, 8) Veli-Matti Mannila (-79) HelsTa 15,95.
M Pituus/LJ 3) Tuomas Rouvali (-94) JyväskKU 6,09w (+3,0).
N 100 m 1. erä (+3,0) 1) Virpi Vähäkangas (-83) KerU 14,15w, 2) Ingela Nygård Jungar (-66) EsboIF 14,23w, 3) Kati Oikarinen (-61) HKV 14,42w.
N Pituus/LJ 3) Ingela Nygård Jungar (-66) EsboIF 4,32w (+3,3).
26.8. Urjala, Kunnan mestaruuskilpailut:
M 800 m 1) Riku-Antti Naskali (-91) KylmäkVei 2.13,32.
M Kuula/SP (7,26 kg) 1) Mikko Toiviainen (-90) LoimJa 16,49.
N Keihäs/JT (600 g) 4) Johanna Sirviö (-78) VampU 27,50.
26.8. Lieto/T, Tarvasjoen kesäkisat 8:
N35 1000 m 1) Maya Kopra (-81) TuUL 4.04,1h PB.
25.8. Tampere, Motonet GP:
M 1500 m B-erä 8) Antton Launto (-90) SauvU 3.57,94, 10) Lauri Hassi (-90) OrivPo 3.58,16 =PB.
M 3000 m esteet/SC 9) Harri Metsäranta (-79) JyväskKU 10.36,97.
M 110 m aidat/hurdles (106,70 cm) (-1,1) 1) Omar McLeod (-94) JAM 13,47, 2) Elmo Lakka (-93) JyväskKU 13,72.
M Kolmiloikka/TJ 1) Tuomas Kaukolahti (-94) KU-58 15,87 (-0,2).
M Moukari/HT (7,26 kg) 5) Tuomas Seppänen (-86) NoormNo 72,37, 7) Henri Liipola (-94) TammRy 71,24.
N 200 m A-erä (-2,6) 6) Irene Siragusa (-93) ITA 24,06.
N 800 m A-erä 3) Annemarie Nissen (-94) DEN 2.01,30; B-erä 8) Moona Latvala (-92) HKV 2.10,51, 9) Kaisa Honkaharju (-93) KälvTa 2.10,53, 10) Emilia Jousimaa (-93) LahdA 2.10,80.
N 100 m aidat/hurdles (84 cm) B-erä (+0,9) 2) Diana Suumann (-92) EST 13,40.
N 400 m aidat/hurdles 6) Elisabeth Slettum (-86) NOR 58,36.
N Pituus/LJ 8) Kira Kytölä (-93) EsboIF 5,90 (-0,4).
N Kiekko/DT (1,00 kg) 3) Emma Ljungberg (-94) SWE 54,78.
25.8. Björlanda SWE:
M80 1500 m 3) Markku Juopperi (-44) Spove 6.45,88.
M75 1500 m 9) Harri Silkosuo (-49) LahtiSp 6.05,92 PB.
M45 1500 m 14) Teppo Syrjälä (-75) TampPy 4.21,20.
M35 1500 m 6) Panu Jantunen (-89) HKV 3.59,86.
M35 Kuula/SP (7,26 kg) ) Jussi Tukeva (-87) JalasjJa 14,83, ) Toni Lustila (-85) KurikRy 10,62.
M35 Kiekko/DT (2,00 kg) ) Jussi Tukeva (-87) JalasjJa 38,84, ) Toni Lustila (-85) KurikRy 32,65.
M35 Paino/WT (15,88 kg) ) Jussi Tukeva (-87) JalasjJa 15,32, ) Toni Lustila (-85) KurikRy 10,74.
M35 Moukari/HT (7,26 kg) ) Jussi Tukeva (-87) JalasjJa 38,65, ) Toni Lustila (-85) KurikRy 37,32.
M35 Keihäs/JT (800 g) ) Jussi Tukeva (-87) JalasjJa 41,02, ) Toni Lustila (-85) KurikRy 37,61.
M35 Heittoviisiottelu (7,26 kg) 1) Jussi Tukeva (-87) JalasjJa 3215 PB, 8) Toni Lustila (-85) KurikRy 2489 PB.
N80 1500 m 2) Hannele Kivistö (-43) Spove 8.46,68.
N70 1500 m 7) Eliisa Reijonen (-52) KuntoP 7.23,61.
N40 1500 m 6) Anne Rajaniemi (-83) LahdA 4.47,30.
25.8. Göteborg SWE:
M75 4×400 m 1) FIN 5.14,59 (Taisto Pietilä, Ahti Finning, Teuvo Mettälä, Heikki Pesonen).
M60 4×400 m B-erä 5) FIN 4.28,69 (Heikki Lähdekorpi, Jaakko Hanhinen, Jukka-Pekka Hassinen, Christer Strömberg).
M40 Kuula/SP (7,26 kg) ) Aki Nurminen (-81) SiikSi 12,75, ) Tommy Lahti (-80) IFFemman 6,62.
M40 Kiekko/DT (2,00 kg) ) Aki Nurminen (-81) SiikSi 33,92, ) Tommy Lahti (-80) IFFemman 17,82.
M40 Paino/WT (15,88 kg) ) Aki Nurminen (-81) SiikSi 12,91, ) Tommy Lahti (-80) IFFemman 7,50.
M40 Moukari/HT (7,26 kg) ) Aki Nurminen (-81) SiikSi 41,35, ) Tommy Lahti (-80) IFFemman 24,52.
M40 Keihäs/JT (800 g) ) Aki Nurminen (-81) SiikSi 54,13, ) Tommy Lahti (-80) IFFemman 21,54.
M40 Heittoviisiottelu (7,26 kg) 5) Aki Nurminen (-81) SiikSi 3303, 19) Tommy Lahti (-80) IFFemman 1432 PB.
N80 Heittoviisiottelu (2,00 kg) 1) Kirsti Viitanen (-42) VSMasters 4062, 4) Varpu Holmberg (-41) HKV 2871 PB.
N75 Heittoviisiottelu (2,00 kg) 7) Sirpa Vahtera (-49) VSMasters 2706 PB, 13) Liisa Niekka (-46) HKV 1672.
N55 20 km kävely/Walk 8) Ursula Koivunen (-69) EsboIF 2.11.00 PB.
24.8. Oulu/H, Heinäpään heittokisat:
M Kiekko/DT (2,00 kg) 1) Mikko Martinmäki (-92) RaahVe 45,42.
M80 Kiekko/DT (1,00 kg) 1) Timo Kopakkala (-43) KiimU 33,80.
M80 Moukari/HT (3,00 kg) 1) Timo Kopakkala (-43) KiimU 36,30.
M70 Moukari/HT (4,00 kg) 1) Seppo Laikari (-52) TyrnTe 37,80.
M40 Kiekko/DT (2,00 kg) 1) Jukka Saaranen (-81) PyhäjPo 35,99.
N55 Kiekko/DT (1,00 kg) 1) Katja Leppäkangas (-68) KuivAu 19,47.
24.8. Lahti/N, Heitto-ottelu:
M Kuula/SP (7,26 kg) 1) Juha Grönroos (-81) ValkKa 12,06.
M Kiekko/DT (2,00 kg) 2) Juha Grönroos (-81) ValkKa 34,50.
M Paino/WT (15,88 kg) 2) Juha Grönroos (-81) ValkKa 11,98.
M Moukari/HT (7,26 kg) 2) Juha Grönroos (-81) ValkKa 30,77.
M Keihäs/JT (800 g) 1) Juha Grönroos (-81) ValkKa 35,28 PB.
M Heittoneliottelu (7,26 kg) 1) Juha Grönroos (-81) ValkKa 1901.
M Heittoviisiottelu (7,26 kg) 1) Juha Grönroos (-81) ValkKa 2461 PB.
24.8. Keitele, Heittokisat:
M60 Kuula/SP (5,00 kg) 1) Juhani Andersin (-63) KuopRei 11,73.
N Kiekko/DT (1,00 kg) 1) Katri Hirvonen (-90) JoensKa 53,15, 3) Paula Collan Andersin (-68) KuopRei 19,96.
N55 Kuula/SP (3,00 kg) 1) Paula Collan Andersin (-68) KuopRei 8,86.
24.8. Tampere/H, Hervannan 32. juhlakisat:
M 100 m 1. erä (+1,0) 6) Ville Kiviniemi (-90) TampPy 12,78.
M 800 m 9) Riku-Antti Naskali (-91) KylmäkVei 2.13,03.
M 10000 m Sekakilpailu! 2) Otto Niemelä (-93) TeivoSt 35.18,90 PB, 7) Juhani Yli-Marttila (-88) TampU 39.39,68, 8) Kari Virtanen (-69) HämeenlTa 41.53,52, 10) Rauno Koivisto (-69) IkaalU 42.48,55.
N 100 m 1. erä (-2,4) 4) Carolina Aftab (-83) TurKU 15,57; 2. erä (-0,3) 5) Virpi Hannuksela (-72) KuntoP 14,35.
N 200 m 1. erä (-4,2) 1) Anni Korhonen (-83) LahdA 28,43.
N 800 m 1. erä 1) Anni Korhonen (-83) LahdA 2.24,08; 2. erä 10) Anna-Maria Jäpölä (-89) AsikkRai 2.30,06.
N 10000 m Sekakilpailu! 11) Saara Kauranen (-91) HämeenlTa 42.52,50, 12) Salla Kotakorva (-85) IkaalU 49.50,53.
24.8. Varkaus, PeeAssäcup 3:
N 100 m 2. erä (+0,2) 4) Annika Pöllänen (-91) SavonlRie 14,05, 6) Petra Strandén (-94) SavonlRie 14,51.
24.8. Björlanda SWE:
M50 Kuula/SP (6,00 kg) ) Teemu Jutila (-74) VSMasters 13,07 PB, ) Jarkko Karstila (-71) LahtiSp 11,76, ) Rauno Haapalainen (-69) OulTaru 8,87 PB.
M50 Kiekko/DT (1,50 kg) ) Teemu Jutila (-74) VSMasters 41,93, ) Rauno Haapalainen (-69) OulTaru 32,22 PB.
M50 Paino/WT (11,34 kg) ) Teemu Jutila (-74) VSMasters 15,63 PB, ) Jarkko Karstila (-71) LahtiSp 14,64, ) Rauno Haapalainen (-69) OulTaru 10,37.
M50 Moukari/HT (6,00 kg) ) Teemu Jutila (-74) VSMasters 42,96 PB, ) Jarkko Karstila (-71) LahtiSp 42,75, ) Rauno Haapalainen (-69) OulTaru 22,65.
M50 Keihäs/JT (700 g) ) Jarkko Karstila (-71) LahtiSp 37,52, ) Teemu Jutila (-74) VSMasters 37,24 PB, ) Rauno Haapalainen (-69) OulTaru 20,29 PB.
M50 Heittoviisiottelu (6,00 kg) 6) Teemu Jutila (-74) VSMasters 3452 PB, 17) Jarkko Karstila (-71) LahtiSp 2594, 22) Rauno Haapalainen (-69) OulTaru 2004 PB.
M45 Kuula/SP (7,26 kg) ) Heikki Aura (-76) OulPy 9,69.
M45 Kiekko/DT (2,00 kg) ) Heikki Aura (-76) OulPy 30,28.
M45 Paino/WT (15,88 kg) ) Heikki Aura (-76) OulPy 6,46 PB.
M45 Keihäs/JT (800 g) ) Heikki Aura (-76) OulPy 29,48.
M45 Heittoviisiottelu (7,26 kg) 17) Heikki Aura (-76) OulPy 1782 PB.
N40 Heittoviisiottelu (4,00 kg) 1) Tanja Komulainen (-80) TampPy 3545 PB, 10) Sini Haapalainen (-83) OulTaru 2494 PB.
N35 Heittoviisiottelu (4,00 kg) 9) Cecilia Österlund (-84) IFNykn 2317 PB, 14) Henrika Österlund (-87) IFÅland-J 1468.
24.8. Göteborg SWE:
M75 400 m 3) Heikki Pesonen (-48) JyväskKU 69,47, 5) Taisto Pietilä (-48) KuntoP 73,71.
M70 400 m 4) Tarmo Tupala (-50) VSMasters 68,06.
M70 Puolimaraton/Halfmarathon 7) Eki Laitila (-54) Traju 1.36.36, 17) Jorma Ojen (-52) KuntoP 1.43.09, 29) Esko Tynkkynen (-52) VSMasters 2.01.35.
M70 Kuula/SP (4,00 kg) ) Keijo Aaltonen (-53) KiimU 11,96.
M70 Kiekko/DT (1,00 kg) ) Keijo Aaltonen (-53) KiimU 41,61.
M70 Paino/WT (7,26 kg) ) Keijo Aaltonen (-53) KiimU 17,30.
M70 Moukari/HT (4,00 kg) ) Keijo Aaltonen (-53) KiimU 44,91.
M70 Keihäs/JT (500 g) ) Keijo Aaltonen (-53) KiimU 33,22 PB.
M70 Heittoviisiottelu (4,00 kg) 1) Keijo Aaltonen (-53) KiimU 4008 PB.
M65 Puolimaraton/Halfmarathon 7) Jukka Kauppila (-57) PudasjU 1.27.30.
M65 100 m aidat/hurdles (84 cm) Alkuerät 1. erä (-1,4) 5) Antti Koskela (-58) ToholU 20,32.
M60 Puolimaraton/Halfmarathon 4) Jari Hakola (-64) KyyjKy 1.24.04, 17) Hannu Laurila (-64) RovanRR 1.29.45, 35) Antti Maisi (-63) VihdUV 1.37.11, 68) Jouni Jurmu (-64) IFSibboV 2.01.33.
M55 Puolimaraton/Halfmarathon 9) Veijo Honkaniemi (-66) RovanRR 1.21.09, 15) Kari Kinnunen (-65) JoutsKu 1.23.04.
M45 Puolimaraton/Halfmarathon 57) Kai Rasmus (-74) JyväskKU 1.39.13.
M40 Puolimaraton/Halfmarathon 5) Otto Laitinen (-84) KuusEV 1.11.49, 18) Antti Hyttinen (-83) VaajKuo 1.15.46, 24) Joni Perälä (-83) (Seinäjoki) 1.18.43 PB, 29) Väinö Klemola (-82) RauhalRR 1.20.38, 35) Toni Österholm (-80) (HälleIF) 1.22.23, 63) Tommy Lahti (-80) IFFemman 1.46.59.
N80 Puolimaraton/Halfmarathon 1) Hannele Kivistö (-43) Spove 2.18.12.
N70 Puolimaraton/Halfmarathon 3) Mirjam Tynkkynen (-53) VSMasters 1.51.56, 9) Elina Mykkänen (-54) RauhalRR 2.02.55.
N65 Puolimaraton/Halfmarathon 5) Riitta Ristikangas (-58) JoutsKu 1.43.33, 7) Aila Siltala (-56) TuUL 1.52.41, 17) Marjatta Räsänen (-57) RauhalRR 2.07.21.
N60 Puolimaraton/Halfmarathon 7) Jaana Saarela (-64) KuntoP 1.40.22.
N55 Puolimaraton/Halfmarathon 17) Pia Ross (-67) RauhalRR 1.45.08.
N50 Puolimaraton/Halfmarathon 27) Nina Poppius (-72) HIFK 1.52.45.
N50 Heittoviisiottelu (3,00 kg) 13) Satu Lehtonen (-70) LahtiSp 2642.
N35 Puolimaraton/Halfmarathon 20) Maija Kemppainen (-89) ForssSa 1.44.03.
23.8. Lieto, Nousten keihäs:
P9 Keihäs/JT (400 g) 8) Jari Pentikäinen (-62) RaisKu 7,71 PB.
23.8. Björlanda SWE:
M80 400 m 3) Sten Haglund (-43) IFDrott 80,10, 5) Markku Juopperi (-44) Spove 87,28.
M75 1500 m Alkuerät 1. erä 5) Harri Silkosuo (-49) LahtiSp 6.29,99.
M45 400 m 7) Petteri Uusitalo (-78) TuUL 53,49.
M45 1500 m Alkuerät 2. erä 11) Thomas Sandberg (-78) ÅIFK 5.00,52; 3. erä 5) Teppo Syrjälä (-75) TampPy 4.25,54.
M40 1500 m Alkuerät 1. erä 6) Mikkel Knif (-82) IFDrott 4.24,41.
M35 1500 m Alkuerät 2. erä 2) Panu Jantunen (-89) HKV 4.10,31.
N70 Heittoviisiottelu (3,00 kg) 2) Elisa Yli-Hallila (-52) HKV 3668 PB, 6) Maire Ahonen (-51) JyväskKU 2832 PB.
N65 Heittoviisiottelu (3,00 kg) 1) Liisa Mäkitörmä (-57) VarpVi 3636, 4) Virve Lännistö (-57) VSMasters 2857, 12) Seija Hellman (-58) VSMasters 2175, 13) Anne Haanpää (-59) KuntoP 2067 PB, 15) Eila Seppänen (-56) VSMasters 1781.
N60 Heittoviisiottelu (3,00 kg) 9) Anne-Maria Vesalainen (-64) LänsiUU 2400.
N55 Heittoviisiottelu (3,00 kg) 2) Jaana Siekkinen (-68) JyväskKU 3598.
N40 1500 m Alkuerät 2. erä 7) Anne Rajaniemi (-83) LahdA 5.02,94.
23.8. Göteborg SWE:
M85 Pituus/LJ ) Timo Suvanto (-39) AlavU 2,97 (+1,0), 2) Timo Suvanto (-39) AlavU 2,99w (+3,1).
M75 400 m Välierät 1. erä 4) Teuvo Mettälä (-49) KuntoP 80,27, 5) Ahti Finning (-48) KuntoP 80,61; 2. erä 2) Heikki Pesonen (-48) JyväskKU 72,69, 4) Taisto Pietilä (-48) KuntoP 75,60.
M75 Seiväs/PV 1) Jarmo Lipasti (-49) VSMasters 2,95, 8) Reijo Murto (-46) KuntoP 2,05.
M70 400 m Välierät 1. erä 3) Tarmo Tupala (-50) VSMasters 68,00.
M70 Kolmiloikka/TJ ) Ari Aartola (-52) VihdUV 9,81 (+1,3), 4) Ari Aartola (-52) VihdUV 9,87w (+4,9).
M65 Kolmiloikka/TJ ) Atte Lähdekorpi (-59) ForssSa 8,46 (+1,0), 12) Timo Vähäkuopus (-59) PudasjU 9,23 (+1,6), 14) Atte Lähdekorpi (-59) ForssSa 8,68w (+2,5), 15) Kari Hurmerinta (-54) KorsKai 7,21 (+1,7).
M60 400 m Välierät 2. erä 6) Christer Strömberg (-60) HKV 62,47.
M60 Korkeus/HJ 6) Kari Pohjola (-63) LänsiUU 1,50.
M55 Kuula/SP (6,00 kg) Kilpailu 1 ) Pauli Havukainen (-67) JoensKa 8,85; Kilpailu 2 ) Timo Riikonen (-66) LappUM 10,00, ) Vesa Merinen (-68) HKV 9,56.
M55 Kiekko/DT (1,50 kg) Kilpailu 1 ) Pauli Havukainen (-67) JoensKa 24,71; Kilpailu 2 ) Vesa Merinen (-68) HKV 33,96, ) Timo Riikonen (-66) LappUM 30,88.
M55 Paino/WT (11,34 kg) Kilpailu 1 ) Pauli Havukainen (-67) JoensKa 8,95; Kilpailu 2 ) Timo Riikonen (-66) LappUM 12,78, ) Vesa Merinen (-68) HKV 12,00.
M55 Moukari/HT (6,00 kg) Kilpailu 1 ) Pauli Havukainen (-67) JoensKa 26,07; Kilpailu 2 ) Timo Riikonen (-66) LappUM 37,83, ) Vesa Merinen (-68) HKV 31,57.
M55 Keihäs/JT (700 g) Kilpailu 1 ) Pauli Havukainen (-67) JoensKa 24,66; Kilpailu 2 ) Timo Riikonen (-66) LappUM 41,26.
M55 Heittoviisiottelu (6,00 kg) 8) Timo Riikonen (-66) LappUM 3109 PB, 23) Vesa Merinen (-68) HKV 2306 PB, 30) Pauli Havukainen (-67) JoensKa 2107 PB.
M40 400 m 4) Jouko Juntunen (-81) TampPy 52,05.
N55 80 m aidat/hurdles (-2,0) 2) Katrin Mertanen (-66) VSMasters 13,52, 3) Elisa Lahdensuo (-68) VSMasters 13,76.
N40 Seiväs/PV 6) Anne-Mari Vallioniemi (-82) RiihimKi 2,70.
22.8. Akaa/V, Kaupungin mestaruuskilpailut:
M 800 m 1) Riku-Antti Naskali (-91) KylmäkVei 2.14,98.
M Pituus/LJ 1) Matti Saunanen (-75) IkaalU 2,99 (+0,5).
M Kuula/SP (7,26 kg) 2) Lauri Laasala (-81) ToijVau 13,08, 8) Matti Saunanen (-75) IkaalU 8,43.
N Kuula/SP (4,00 kg) 1) Maria Pulkkinen (-89) VehmU 11,56.
22.8. Ylivieska, Elokuun kisat:
M 100 m (-0,5) 6) Janne Keskikastari (-87) OulHui 12,72.
M 400 m 4) Kaj Sandell (-67) IKFalken 59,85.
M Kuula/SP (7,26 kg) 1) Pertti Huhtala (-88) LohtVei 8,46.
N Kuula/SP (4,00 kg) 1) Anne Pöyhönen (-78) KokkVei 8,88, 2) Satu Kivelä (-90) KokkVei 7,11 PB.
22.8. Mustasaari, Distriktstävling:
M Seiväs/PV 3) Mikael Westö (-82) VasaIS 4,50.
22.8. Tammela, Kesäkisa 3:
M 100 m (+1,0) 2) Janne Kuusela (-75) TammRy 13,10.
M 800 m 1) Jukka Salo (-84) KarkkPo 2.13,20, 4) Janne Kuusela (-75) TammRy 2.35,81.
M Kuula/SP (7,26 kg) 2) Mikko Toiviainen (-90) LoimJa 17,10, 3) Janne Kuusela (-75) TammRy 8,98.
N 800 m 1) Katri Grönlund (-94) LänsiUU 2.35,51 PB.
22.8. Björlanda SWE:
M80 400 m Alkuerät 1. erä 2) Sten Haglund (-43) IFDrott 78,74; 2. erä 2) Markku Juopperi (-44) Spove 85,09.
M65 Paino/WT (9,07 kg) 6) Ralf Högnäs (-59) IKFalken 15,60.
M50 1500 m Alkuerät 3. erä 10) Jukka Eskelinen (-70) VaajKuo 4.47,78.
M45 400 m Välierät 2. erä 8) Pekka Autere (-79) HKV 55,16; 3. erä 1) Petteri Uusitalo (-78) TuUL 52,44.
N80 Paino/WT (3,00 kg) 1) Kirsti Viitanen (-42) VSMasters 12,60 PB.
N75 Paino/WT (4,00 kg) 7) Sirpa Vahtera (-49) VSMasters 9,43, 9) Marja Maksimainen (-48) LahtiSp 9,21, 14) Liisa Niekka (-46) HKV 7,08.
N65 Keihäs/JT (500 g) 10) Virve Lännistö (-57) VSMasters 18,17, 12) Seija Hellman (-58) VSMasters 17,22.
N60 Keihäs/JT (500 g) 3) Heli Herlevi-Malila (-61) HKV 32,72.
N50 1500 m Alkuerät 1. erä 11) Diana Wikblom (-74) IFNykn 5.50,34 PB.
N40 Paino/WT (9,07 kg) 8) Sini Haapalainen (-83) OulTaru 12,54.
N35 Paino/WT (9,07 kg) 11) Cecilia Österlund (-84) IFNykn 10,63, 14) Henrika Österlund (-87) IFÅland-J 9,05.
22.8. Göteborg SWE:
M75 400 m Alkuerät 1. erä 2) Taisto Pietilä (-48) KuntoP 78,63; 2. erä 1) Heikki Pesonen (-48) JyväskKU 76,56, 2) Teuvo Mettälä (-49) KuntoP 76,92, 3) Ahti Finning (-48) KuntoP 77,74.
M75 Paino/WT (7,26 kg) 7) Toivo Aalto (-46) PorinYU 12,61, 12) Esko Talvinen (-48) LahtiSp 11,53.
M70 400 m Alkuerät 1. erä 4) Jari Pykilä (-49) PorinYU 86,51; 4. erä 2) Tarmo Tupala (-50) VSMasters 68,69.
M70 Paino/WT (7,26 kg) 6) Keijo Aaltonen (-53) KiimU 17,06.
M65 Pituus/LJ 15) Antti Koskela (-58) ToholU 4,16 (+0,9), 16) Atte Lähdekorpi (-59) ForssSa 4,12 (+1,4), 22) Kari Hurmerinta (-54) KorsKai 3,26 (+1,6).
M60 400 m Alkuerät 2. erä 3) Christer Strömberg (-60) HKV 62,06, 7) Heikki Lähdekorpi (-60) ForssSa 65,65.
M60 Seiväs/PV 2. erä 1) Jukka-Pekka Hassinen (-60) KU-58 2,80, 4) Jukka Malila (-60) VeikkVei 2,65.
M55 400 m Alkuerät 1. erä 5) Jyri Huppunen (-68) KokemKV 67,01.
M55 Keihäs/JT (700 g) 1) Tommi Huotilainen (-67) HKV 55,65, 11) Timo Riikonen (-66) LappUM 42,45, 12) Mika Pöyhölä (-66) KuntoP 40,93.
M50 Paino/WT (11,34 kg) 31) Rauno Haapalainen (-69) OulTaru 9,43.
M45 Paino/WT (15,88 kg) 1) Dorian Collaku (-77) InkerTe/ALB 17,31, 12) Tomi Rantanen (-76) HarjavTU 9,51.
M40 400 m Välierät 2. erä 2) Jouko Juntunen (-81) TampPy 52,36.
M40 110 m aidat/hurdles (100 cm) Alkuerät 1. erä (-0,3) 3) Oki Vuonoranta (-83) EsboIF 17,60.
M40 Paino/WT (15,88 kg) 1) Juhana Mäkelä (-80) KuortKu 17,96 kk, 17) Tommy Lahti (-80) IFFemman 7,86.
M35 Paino/WT (15,88 kg) 2) Jussi Tukeva (-87) JalasjJa 15,10.
N85 Korkeus/HJ 3) Marjatta Taipale (-39) ToivRi 0,85.
N80 Korkeus/HJ 4) Varpu Holmberg (-41) HKV 0,94.
N70 Korkeus/HJ 8) Maire Ahonen (-51) JyväskKU 1,04.
N55 80 m aidat/hurdles Alkuerät 1. erä (-1,5) 1) Katrin Mertanen (-66) VSMasters 13,65; 2. erä (-2,2) 2) Elisa Lahdensuo (-68) VSMasters 13,71.
N50 Paino/WT (7,26 kg) 5) Satu Lehtonen (-70) LahtiSp 14,30, 14) Tiina Lompolojärvi (-73) HKV 10,94, 23) Inka Juvonen (-70) RiihimKi 6,90.
N40 400 m Välierät 1. erä 6) Yesenia Myllyniemi (-81) HKV 62,54; 2. erä 6) Katja Larinen (-81) OulPy 62,20.
22.8. Lausanne SUI:
M Keihäs/JT (800 g) 9) Lassi Etelätalo (-88) JoensKa 73,68.
22.8. Tårnby DEN:
M 5000 m B-erä 4) Janne Blessing (-86) – 17.44,15 PB.
21.8. Seinäjoki, Space Games 2:
M 100 m (+0,7) 4) Aleksi Ala-Prinkkilä (-94) IFKraft 10,98, 6) Frans Häggblom (-87) IKFalken 11,33. Alkuerät 1. erä (+3,0) 3) Frans Häggblom (-87) IKFalken 11,26w, 6) Heikki Leppänen (-79) EsboIF 11,94w; 2. erä (+0,3) 2) Kristian Pulli (-94) OulPy 10,81, 4) Aleksi Ala-Prinkkilä (-94) IFKraft 11,02.
M Kiekko/DT (2,00 kg) 1) Niklas Loukola (-91) SeinäjsU 41,42, 2) Seppo Paavola (-60) SeinäjsU 35,79, 3) Petteri Peitso (-87) SeinäjsU 35,43.
N 800 m 1) Annakaisa Marjokorpi (-82) GamlakIF 2.25,96 PB.
21.8. Heinola, Iskucup 2:
M 800 m 3) Reijo Ronnila (-88) HeinI 2.23,01, 4) Ville Häyrinen (-82) HeinI 2.23,74.
N 800 m 2) Senja Pirhonen (-90) LahdA 2.40,81, 4) Sirkku Leiviskä (-78) LahdA 3.07,94 PB.
21.8. Virrat, Elmonet-seuranmestaruuskilpailut:
N 100 m (+1,2) 1) Hannele Rantanen (-76) VirtU 16,80.
N Kuula/SP (4,00 kg) 1) Maarit Iso-Jaakkola (-89) PunkalKu 10,40, 2) Hannele Rantanen (-76) VirtU 6,77.
N Moukari/HT (4,00 kg) 2) Maarit Iso-Jaakkola (-89) PunkalKu 38,69.
21.8. Helsinki/E, Eltsun kansalliset kilpailut:
M 100 m 1. erä (+1,3) 4) Vesa Seiriö (-82) Downt 12,47 PB, 5) Seppo Jylhäaho (-77) RunClub 12,91 PB, 6) Teemu Matilainen (-76) ViipU 14,12; 2. erä (+1,2) 2) Petri Tauriainen (-72) VSMasters 11,75; 3. erä (+1,2) 5) Oskari Leppänen (-89) HKV 11,46; 5. erä (+3,2) 4) Jonathan Hyvärinen (-86) HKV 10,94w.
M 400 m 1. erä 7) Aarre Tuokko (-90) HKV 56,85 PB.
M 1500 m 1. erä 14) Wilhelm Stenbacka (-90) IFSibboV 4.25,15 PB, 15) Thomas Schreven (-72) VeikkVei/NED 4.34,29 PB; 2. erä 10) Antton Launto (-90) SauvU 3.58,04, 11) Lauri Hassi (-90) OrivPo 3.58,16 PB.
M Pituus/LJ ) Tuomas Rouvali (-94) JyväskKU 6,30 (+1,0), 5) Tuomas Rouvali (-94) JyväskKU 6,48w (+5,1).
M Kuula/SP (7,26 kg) 1) Jani Seppälä (-76) KerU 11,74, 2) Antti Lamminen (-80) HKV 10,35.
N 100 m 1. erä (+1,5) 1) Pinja Söyrilä (-84) LahdA 13,47 PB, 3) Virpi Vähäkangas (-83) KerU 14,24, 5) Ingela Nygård Jungar (-66) EsboIF 14,45, 6) Kati Oikarinen (-61) HKV 14,62, 7) Hanna Vilmi (-89) HKV 14,65 PB; 2. erä (+0,2) 7) Johanna Haikonen (-73) HKV 13,59; 3. erä (+0,5) 7) Tiia Taponen (-86) LahtiSp 13,04; 4. erä (+1,5) 8) Katja Kangas (-90) PohjKoi 12,78; 5. erä (+1,9) 6) Jasmin Showlah (-89) HIFK 12,42.
N 400 m 1. erä 4) Virpi Vähäkangas (-83) KerU 73,53, 5) Kati Oikarinen (-61) HKV 75,86, 6) Hanna Vilmi (-89) HKV 77,00; 2. erä 1) Anni Korhonen (-83) LahdA 62,66, 2) Tiia Taponen (-86) LahtiSp 64,38, 4) Pinja Söyrilä (-84) LahdA 65,30 PB; 3. erä 4) Jasmina Glad-Schreven (-78) VeikkVei 60,14; 4. erä 1) Milja Thureson (-94) LahdA 54,15.
N 1500 m 1. erä 3) Aino Ollila (-88) RunClub 4.56,68 PB, 7) Piia Doyle (-76) VeikkVei 5.01,25 PB, 8) Anna-Maria Jäpölä (-89) AsikkRai 5.11,17 PB; 2. erä 8) Iida Haataja (-94) OulPy 4.54,34; 3. erä 5) Emilia Jousimaa (-93) LahdA 4.24,69, 7) Moona Latvala (-92) HKV 4.33,33, 8) Janica Rauma (-86) TuUL 4.33,99, 11) Lotta Sundqvist (-92) TuUL 4.46,83.
N Kolmiloikka/TJ 1) Kira Kytölä (-93) EsboIF 12,98w (+2,2), 2) Elina Kostiainen (-92) VihdVie 12,34w (+2,5), 8) Katja Kangas (-90) PohjKoi 11,45 (+1,7), 10) Julia Nevanko (-94) HKV 10,58w (+2,1).
N Moukari/HT (4,00 kg) 5) Harriet Åhlgren (-88) RekRai 41,36.
N Keihäs/JT (600 g) 5) Nita Nupponen (-93) HIFK 41,47.
21.8. Hämeenlinna, Pikajuoksuilta:
M 100 m (-3,5) 2) Juho Toivari (-84) JanJa 13,03, 3) Veijo Kylmäpuro (-60) HKV 14,62, 4) Aki Kauppinen (-87) SjundeåIF 15,71, 5) Veli-Matti Mannila (-79) HelsTa 16,61.
M 200 m (-1,7) 1) Veijo Kylmäpuro (-60) HKV 29,54, 2) Veli-Matti Mannila (-79) HelsTa 34,35.
M 400 m 6) Jouni Marttila (-80) LahdA 58,68, 7) Juho Toivari (-84) JanJa 59,33, 8) Aki Kauppinen (-87) SjundeåIF 65,88.
21.8. Borås SWE:
N 400 m B-erä 6) Ella Räsänen (-94) EsboIF 56,25.
N Maili/Mile 8) Kristiina Sasinek Mäki (-91) LahdA/CZE 4.30,42.
20.8. Imatra, Seuran mestaruuskilpailut – Matalan kynnyksen cup 4:
M 100 m (+0,8) 2) Janne Aarnikko (-83) ImU 14,10 PB.
M Kuula/SP (7,26 kg) 1) Janne Aarnikko (-83) ImU 10,10, 2) Kai Kepsu (-68) ValkKa 8,14 PB.
N Kuula/SP (4,00 kg) 1) Kaisa Valtonen (-62) ImU 6,29.
20.8. Kauhava, Eteläpohojalaanen timanttiliiga 5:
N Pituus/LJ 2) Katja Kangas (-90) PohjKoi 5,66w (+2,1).
20.8. Helsinki/E, Hyvän tuulen kisat 2:
M 400 m 1. erä 5) Ville Lavikainen (-84) RunClub 67,75.
M Kiekko/DT (2,00 kg) 3) Janne Vartiainen (-75) EspTa 39,68, 4) Jani Seppälä (-76) KerU 39,47, 5) Antti Lamminen (-80) HKV 30,43.
N 200 m 1. erä (+0,0) 4) Suvi-Päivikki Karhula (-90) HIFK 33,25 PB, 5) Sinikka Illaru (-54) VihdUV 34,28; 2. erä (+0,0) 4) Jasmina Glad-Schreven (-78) VeikkVei 27,33; 3. erä (+0,0) 7) Kati Oikarinen (-61) HKV 31,42.
N 400 m 1) Milja Thureson (-94) LahdA 55,75.
N 100 m aidat/hurdles (84 cm) (+0,5) 6) Reetta Hämäläinen (-92) LahdA 14,69.
N Kiekko/DT (1,00 kg) 8) Milla Kelonurmi (-78) KeskiUYU 35,68.
20.8. Nousiainen , Nousten kuula:
M Kuula/SP (7,26 kg) 2) Nico Oksanen (-94) TuUL 17,96, 5) Mikko Toiviainen (-90) LoimJa 16,80, 6) Hannu Jalonen (-89) ParkU 15,32.
N Kuula/SP (4,00 kg) 2) Senja Mäkitörmä (-94) VarpVi 16,35.
20.8. Björlanda SWE:
M65 Korkeus/HJ 6) Antti Koskela (-58) ToholU 1,50.
M60 Kuula/SP (5,00 kg) 22) Juhani Andersin (-63) KuopRei 11,34, 29) Jari Ikäheimo (-64) JyväskKU 9,80.
M50 400 m Alkuerät 2. erä 3) Miika Nousiainen (-73) HKV 58,82; 8. erä 5) Kai Koskinen (-71) KuntoP 63,38.
M50 Moukari/HT (6,00 kg) 32) Rauno Haapalainen (-69) OulTaru 23,75.
M45 400 m Alkuerät 3. erä 3) Pekka Autere (-79) HKV 54,84 PB; 7. erä 2) Petteri Uusitalo (-78) TuUL 52,58.
M40 Keihäs/JT (800 g) 11) Antti Miihkinen (-81) VihdUV 39,56.
M35 Keihäs/JT (800 g) 14) Adam Näse (-86) IFÅsarna 45,83, 19) Petteri Soininen (-85) RaisKu 42,39.
N75 Kiekko/DT (0,75 kg) 11) Marja Maksimainen (-48) LahtiSp 17,43, 14) Sirpa Vahtera (-49) VSMasters 17,07 PB, 14) Sirpa Vahtera (-49) VSMasters 16,07 PB, 19) Liisa Niekka (-46) HKV 10,74.
N65 Paino/WT (5,45 kg) 4) Liisa Mäkitörmä (-57) VarpVi 12,61, 6) Virve Lännistö (-57) VSMasters 12,08, 8) Siv Karlström (-56) EsboIF 11,97, 14) Seija Hellman (-58) VSMasters 9,85.
N60 Paino/WT (5,45 kg) 4) Erja Rinne (-60) HKV 13,89, 9) Anne-Maria Vesalainen (-64) LänsiUU 12,82 PB.
N55 Paino/WT (7,26 kg) 12) Lea Pirttilä (-65) KuntoP 10,10 PB.
N50 Pituus/LJ 13) Virpi Hannuksela (-72) KuntoP 4,10 (+1,1).
N40 Kuula/SP (4,00 kg) 3) Tanja Komulainen (-80) TampPy 12,13, 16) Tia Kraft (-83) KarvKi 5,90 PB.
N35 Kuula/SP (4,00 kg) 9) Cecilia Österlund (-84) IFNykn 10,30, 11) Piia Koskinen (-88) KarvKi 9,76, 15) Henrika Österlund (-87) IFÅland-J 9,00.
20.8. Göteborg SWE:
M75 6 km maastojuoksu/CC 14) Raimo Niemi (-48) Spove 32.15.
M70 Kiekko/DT (1,00 kg) 4) Tarmo Jumisko (-54) KeskiUYU 41,59 PB, 6) Keijo Aaltonen (-53) KiimU 40,45, 16) Jorma Liikala (-52) LopU 34,74, 19) Jouko Miihkinen (-51) VihdUV 32,58.
M65 8 km maastojuoksu/CC 4) Jukka Kauppila (-57) PudasjU 31.58.
M60 8 km maastojuoksu/CC 4) Petteri Kilpinen (-64) HKV 30.28, 8) Jari Hakola (-64) KyyjKy 31.02, 11) Hannu Laurila (-64) RovanRR 31.57, 15) Juha-Matti Lehtinen (-63) KempMK 32.28, 58) Jouni Jurmu (-64) IFSibboV 43.00, 61) Peter Ståhl (-61) IFSibboV 43.55.
M55 Paino/WT (11,34 kg) 14) Vesa Merinen (-68) HKV 14,62.
M50 Kolmiloikka/TJ ) Marko Jokela (-72) KristU 12,34 (+1,3), 6) Marko Jokela (-72) KristU 12,41w (+2,3).
M50 8 km maastojuoksu/CC 19) Marko Nurminen (-69) VSMasters 29.56.
M40 400 m Alkuerät 6. erä 1) Jouko Juntunen (-81) TampPy 53,22.
M40 8 km maastojuoksu/CC 5) Jan Kaas (-80) GamlakIF 27.06.
M35 Kolmiloikka/TJ 1) Antti Inkinen (-87) LappUM 14,53 (-2,0), 7) Daniel Sjölind (-85) IFÅsarna 13,49 (+1,2).
N85 200 m (-2,2) 2) Marjatta Taipale (-39) ToivRi 61,03.
N80 6 km maastojuoksu/CC 1) Hannele Kivistö (-43) Spove 39.35.
N70 Paino/WT (5,45 kg) 4) Elisa Yli-Hallila (-52) HKV 12,11, 6) Paula Mäkelä (-52) KuortKu 11,89.
N70 6 km maastojuoksu/CC 17) Eliisa Reijonen (-52) KuntoP 35.16.
N60 8 km maastojuoksu/CC 13) Jaana Saarela (-64) KuntoP 36.52.
N55 8 km maastojuoksu/CC 10) Karina Danielsson (-68) IFÅland-J 36.00.
N45 8 km maastojuoksu/CC 15) Karoliina Kellola (-78) RaahVe 35.47.
N40 400 m Alkuerät 3. erä 3) Yesenia Myllyniemi (-81) HKV 61,54 PB; 4. erä 3) Katja Larinen (-81) OulPy 62,14.
N35 Kolmiloikka/TJ 4) Miia Lindholm (-88) HIFK 11,62w (+2,7), 5) Marjukka Tuominen (-85) RaisKu 10,84 (+1,9).
N35 8 km maastojuoksu/CC 12) Jenny Vuonoranta (-85) EsboIF 34.07.
19.8. Leppävirta, Maanantaikilpailut:
M75 Korkeus/HJ 1) Matti Kostamo (-47) LeppävU 1,29.
M75 Kuula/SP (4,00 kg) 1) Matti Kostamo (-47) LeppävU 9,95.
19.8. Lappeenranta/K, Heittokilpailut:
M50 Kiekko/DT (1,50 kg) 1) Timo Riikonen (-66) LappUM 32,08, 2) Petri Melanen (-65) LappUM 25,34.
M50 Moukari/HT (6,00 kg) 2) Timo Riikonen (-66) LappUM 38,31, 3) Petri Melanen (-65) LappUM 25,14.
M30 Moukari/HT (7,26 kg) 1) Teemu Karhunen (-80) LappUM 31,93 PB.
N30 Kiekko/DT (1,00 kg) 1) Minna-Maija Huittinen (-90) LappUM 30,57, 4) Ilona Mantere (-86) LappUM 16,87.
N30 Moukari/HT (4,00 kg) 2) Minna-Maija Huittinen (-90) LappUM 25,56 PB, 4) Ilona Mantere (-86) LappUM 17,25 PB.
19.8. Tampere, Osuuspankin Hippokilpailut:
M 200 m (nwnd) 2) Jari Ramberg (-91) TampPy 24,42w.
N 200 m (nwnd) 4) Niina Norppa (-91) TampPy 32,44w.
19.8. Raisio, Seuran mestaruuskilpailut:
M 200 m (-1,7) 2) Sami Mäkinen (-74) RaisKu 30,38, 3) Jorma Hietamäki (-55) VSMasters 30,45.
M Pituus/LJ ) Sami Mäkinen (-74) RaisKu 4,69 (+1,8), 1) Sami Mäkinen (-74) RaisKu 4,83w (+3,1).
N Pituus/LJ 4) Carolina Aftab (-83) TurKU 4,13w (+3,2).
19.8. Björlanda SWE:
M85 Keihäs/JT (400 g) 1) Jouni Tenhu (-39) LahtiSp 40,09 PB, 2) Tauno Tukkinen (-38) LänsiUU 24,10.
M55 Moukari/HT (6,00 kg) 15) Vesa Merinen (-68) HKV 38,69.
M45 Moukari/HT (7,26 kg) 1) Dorian Collaku (-77) InkerTe/ALB 58,80, 16) Tomi Rantanen (-76) HarjavTU 34,17, 20) Heikki Aura (-76) OulPy 28,33 PB.
M35 Moukari/HT (7,26 kg) 11) Jukka Palosaari (-84) RaisKu 29,18 PB.
N80 Keihäs/JT (400 g) 2) Varpu Holmberg (-41) HKV 19,26, 3) Kirsti Viitanen (-42) VSMasters 18,89.
N75 Keihäs/JT (400 g) 6) Sirpa Vahtera (-49) VSMasters 10,76, 8) Liisa Niekka (-46) HKV 9,17.
N70 Moukari/HT (3,00 kg) 2) Elisa Yli-Hallila (-52) HKV 30,66, 7) Paula Mäkelä (-52) KuortKu 27,80.
N55 Keihäs/JT (500 g) 2) Kristiina Peltola (-66) KeurKi 31,49, 6) Kirsi Yijälä (-69) KuortKu 26,99, 9) Marjo Sjögren (-67) HaukVei 22,02.
N50 Kiekko/DT (1,00 kg) 13) Susanna Vuori (-70) RaisKu 24,22, 15) Satu Lehtonen (-70) LahtiSp 23,23.
N50 5000 m kävely/Walk 8) Virve Viljola (-70) HKV 29.39,54.
N40 Kolmiloikka/TJ 5) Anniina Kovalenko (-83) HKV 10,46w (+2,7), 14) Riikka Huuskonen (-81) HKV 8,36w (+2,8).
N35 5000 m kävely/Walk 21) Sanna Neuvonen (-89) LappUM 36.51,85.
19.8. Göteborg SWE:
M85 Korkeus/HJ 3) Timo Suvanto (-39) AlavU 1,11.
M80 Korkeus/HJ 6) Kunto Viiru (-42) KajKi 1,14, 8) Björn Backman (-43) IFRaseb 1,11.
M75 200 m Alkuerät 3. erä (-0,4) 5) Jouko Kirstilä (-47) PorinYU 36,09.
M70 200 m Alkuerät 1. erä (-0,5) 5) Jari Pykilä (-49) PorinYU 34,73; 3. erä (-0,1) 5) Jaakko Hanhinen (-53) JyväskKU 31,07.
M65 Keihäs/JT (600 g) 2) Pasi Peura (-58) KuntoP 44,78, 7) Hannu Raskinen (-57) AnjLi 40,88.
M50 200 m Välierät 3. erä (-1,3) 4) Petri Tauriainen (-72) VSMasters 23,85.
M50 Kiekko/DT (1,50 kg) 18) Sami Jämsen (-71) JyväskKU 32,60, 25) Rauno Haapalainen (-69) OulTaru 28,01.
M45 200 m Välierät 1. erä (-1,5) 5) Pekka Autere (-79) HKV 24,45; 3. erä (+0,6) 7) Pasi Sipiläinen (-78) NokU 24,94.
M40 200 m Välierät 3. erä (+0,6) 4) Oki Vuonoranta (-83) EsboIF 23,77.
M35 200 m (-1,0) 4) Sampo Kiviharju (-84) HämeenlTa 22,31. Välierät 3. erä (-0,7) 1) Sampo Kiviharju (-84) HämeenlTa 22,32.
M35 Pituus/LJ 6) Frans Häggblom (-87) IKFalken 6,61 (+1,5).
N65 200 m Alkuerät 2. erä (-0,6) 5) Tuula Siekkinen (-57) KuivAu 36,96.
N60 Moukari/HT (3,00 kg) 8) Erja Rinne (-60) HKV 33,28, 11) Anne-Maria Vesalainen (-64) LänsiUU 30,47.
N55 200 m Alkuerät 5. erä (-0,5) 2) Katrin Mertanen (-66) VSMasters 28,95.
N50 200 m Välierät 1. erä (-0,6) 5) Johanna Haikonen (-73) HKV 28,80.
N45 200 m Välierät 3. erä (+0,1) 6) Tanja Liski (-78) LänsiUU 28,87.
N45 Moukari/HT (4,00 kg) 8) Marju Kiri (-74) LänsiUU 38,25 PB, 14) Anne Virtanen (-74) JyväskKU 31,03.
N40 Kiekko/DT (1,00 kg) 1) Tanja Komulainen (-80) TampPy 46,78, 6) Tiina Riutta (-84) KeskiUYU 36,09, 9) Sini Haapalainen (-83) OulTaru 30,43, 22) Sini-Maaria Palosaari (-81) RaisKu 22,07, 24) Tia Kraft (-83) KarvKi 17,77 PB.
N35 Kiekko/DT (1,00 kg) 12) Cecilia Österlund (-84) IFNykn 29,84, 13) Piia Koskinen (-88) KarvKi 29,74, 14) Henrika Österlund (-87) IFÅland-J 27,66.
18.8. Helsinki/V, Vuosaari Games:
M 100 m 1. erä (+0,4) 5) Veli-Matti Mannila (-79) HelsTa 16,31; 2. erä (+1,0) 3) Aarre Tuokko (-90) HKV 12,59, 4) Tomi Hakola (-72) HKV 13,66, 5) Jari Pantzar (-57) HKV 13,94, 6) Veijo Kylmäpuro (-60) HKV 13,99; 3. erä (-0,1) 1) Heikki Nieminen (-94) LahdA 11,35, 5) Oskari Leppänen (-89) HKV 11,71.
M 200 m 1. erä (+1,0) 3) Veli-Matti Mannila (-79) HelsTa 33,60; 2. erä (-0,4) 1) Aarre Tuokko (-90) HKV 25,42 PB, 3) Sami Koivunen (-81) NoormNo 26,21, 4) Seppo Jylhäaho (-77) RunClub 27,36, 5) Tomi Hakola (-72) HKV 27,78, 6) Veijo Kylmäpuro (-60) HKV 28,90.
M 3000 m 1. erä 1) Daniil Kashin (-88) KaipVi/RUS 8.40,57, 4) Timo Nikula (-78) RunClub 9.38,60, 5) Tuomas Hapola (-85) SavitU 9.45,63, 6) Henri Taipale (-92) KU-58 9.49,77, 7) Juhani Pietarinen (-87) KU-58 10.02,72, 9) Mikko Ovaska (-76) EsboIF 11.07,10 PB, 10) Petri Svärd (-68) KU-58 11.24,41.
M 400 m aidat/hurdles (91,40 cm) 4) Tuomo Nurminen (-77) LahtiSp 63,31 PB.
M Pituus/LJ 3) Mikko Ovaska (-76) EsboIF 4,90 (+0,4) PB.
M Kolmiloikka/TJ 1) Tuomas Kaukolahti (-94) KU-58 15,75 (-1,6).
N 100 m 2. erä (+0,9) 5) Hanna Vilmi (-89) HKV 15,01 PB, 6) Carolina Aftab (-83) TurKU 15,12.
N 200 m 1. erä (+1,0) 6) Hanna Vilmi (-89) HKV 33,06; 2. erä (-0,2) 5) Kirsi Helén (-82) KU-58 27,42 PB.
N 1500 m 2) Annakaisa Marjokorpi (-82) GamlakIF 4.56,13 PB, 6) Piia Doyle (-76) VeikkVei 5.12,98.
N Pituus/LJ 15) Carolina Aftab (-83) TurKU 3,92w (nwnd).
18.8. Oulu, Tour de Hammer:
M Moukari/HT (7,26 kg) 2) Tuomas Seppänen (-86) NoormNo 70,74, 4) Henri Liipola (-94) TammRy 68,39, 6) Petri Rautio (-82) OulPy 58,39.
18.8. Kemi, Elokuun kisat:
M 3000 m 1) Ilkka Miettunen (-85) VeitsilKV 10.15,86 PB, 3) Marko Mattila (-76) VeitsilKV 11.04,19.
N 3000 m 1) Anna-Elina Heikkinen (-90) JyväskKU 10.45,81, 2) Emilia Lassi (-92) RovanRR 11.28,13 PB.
18.8. Alavus/T, Ekin muistokisat:
M Kuula/SP (7,26 kg) 1) Jussi Tukeva (-87) JalasjJa 15,52, 3) Toni Lustila (-85) KurikRy 11,03 PB.
M Kiekko/DT (2,00 kg) 2) Jussi Tukeva (-87) JalasjJa 38,70, 3) Tuomo Tarvainen (-75) KuortKu 35,46, 4) Toni Lustila (-85) KurikRy 33,66.
M Moukari/HT (7,26 kg) 2) Tuomo Tarvainen (-75) KuortKu 50,59, 4) Martti Mäkelä (-85) TöysVe 42,45, 5) Toni Lustila (-85) KurikRy 37,75, 6) Jussi Tukeva (-87) JalasjJa 35,64.
M Keihäs/JT (800 g) 1) Petri Lätti (-81) JalasjJa 51,20, 3) Tuomo Tarvainen (-75) KuortKu 40,72, 4) Toni Lustila (-85) KurikRy 40,27.
N Kiekko/DT (1,00 kg) 2) Tarja Hovinen (-77) SaarijPu 25,12 PB, 3) Heidi Reiman (-83) SaarijPu 23,59.
N Moukari/HT (4,00 kg) 1) Kati Ojaloo (-90) NoormNo/EST 61,82, 3) Merja Korpela (-81) SoinSi 50,14, 4) Kirsi Koro (-76) ParkU 42,77, 5) Heidi Reiman (-83) SaarijPu 40,28.
N Keihäs/JT (600 g) 1) Anniina Mäkelä (-93) AlavU 41,79, 3) Tarja Hovinen (-77) SaarijPu 29,11.
18.8. Jämsä, 57. Auliksen olympialaiset:
M 100 m 2. erä (+1,8) 2) Pekka Ruuska (-83) ValkKa 13,97 PB.
M 800 m 1) Pekka Ruuska (-83) ValkKa 2.33,40 PB, 3) Aimo Mäkinen (-58) VaajKuo 2.38,35.
M30 60 m 2. erä (+1,8) 2) Pekka Ruuska (-83) ValkKa 13,97 PB.
N30 60 m (-0,2) 1) Anne Järvelä JyväskKU 9,59.
18.8. Björlanda SWE:
M85 Kiekko/DT (1,00 kg) 5) Tauno Tukkinen (-38) LänsiUU 23,70.
M65 Moukari/HT (5,00 kg) 13) Atte Lähdekorpi (-59) ForssSa 33,83.
M50 Kymmenottelu (6,00 kg) 1) Henry Andberg (-73) HKV 6590 (13.11/0.9 5.30/1.9 10.70 1.72 60.63 16.77/-0.3 32.24 3.00 48.66 5:20.25).
N70 Kiekko/DT (1,00 kg) 9) Toini Nousiainen (-52) KuntoP 19,66.
N60 Kolmiloikka/TJ 7) Annika Savolainen (-59) JyväskKU 8,41w (+2,1).
N55 Kolmiloikka/TJ 6) Ingela Nygård Jungar (-66) EsboIF 9,02 (+1,8).
N55 Moukari/HT (3,00 kg) 16) Lea Pirttilä (-65) KuntoP 29,46.
N45 Seitsenottelu (4,00 kg) (76,20 cm) 6) Katri Paananen (-75) KeurKi 4322 PB (13.64/-0.5 1.42 8.93 31.18w/2.1 4.03/0.0 30.49 2:56.30), 7) Miia Uskalinmäki (-79) TampPy 4307 PB (14.08/-0.5 1.54 9.33 31.90w/2.8 4.27/-0.5 27.38 3:06.74), 13) Mirva Hasa (-78) NurmijYU 3184 PB (15.87/-0.5 1.21 6.78 32.41w/2.1 3.66/-0.6 18.52 2:51.41).
18.8. Göteborg SWE:
M75 Kymmenottelu (4,00 kg) 1) Jarmo Lipasti (-49) VSMasters 6813 (15.42/-0.7 4.01/0.9 10.24 1.39 80.11 15.11/-1.1 29.44 2.80 26.85 8:06.20).
M70 Kymmenottelu (4,00 kg) 13) Kalevi Kytölä (-52) KuntoP 4436 (16.18/-0.2 3.76w/2.2 9.50 1.24 92.25 15.87/-0.5 25.31 2.10 27.22 ), 16) Pertti Nousiainen (-53) KuntoP 3584 PB (17.51/-0.9 3.34/0.3 9.10 1.18 100.24 21.13/-0.5 26.00 2.30 27.00 ), 18) Markku Rautasalo (-54) KangasnKa 2681 PB (16.10/-1.0 12.10 31.20 37.79 ).
M65 10 km tiejuoksu/RR 34) Klaus Sjöblom (-55) LahdA 48.09.
M60 200 m Alkuerät 1. erä (-0,7) 6) Heikki Lähdekorpi (-60) ForssSa 29,94; 2. erä (-0,7) 5) Mikael Ehrs (-63) VasaIS 29,88; 3. erä (-1,4) 3) Christer Strömberg (-60) HKV 28,02.
M60 10 km tiejuoksu/RR 8) Jari Hakola (-64) KyyjKy 37.34, 67) Jouni Jurmu (-64) IFSibboV 53.09, 72) Peter Ståhl (-61) IFSibboV 54.58.
M55 200 m Alkuerät 1. erä (-0,7) 6) Jouni Torasvirta (-65) HKV 29,29; 2. erä (-1,2) 6) Jyri Huppunen (-68) KokemKV 29,73.
M55 10 km tiejuoksu/RR 46) Kari Virtanen (-69) HämeenlTa 42.26.
M55 Korkeus/HJ 4) Matti Viitala (-66) TampPy 1,65.
M55 Kuula/SP (6,00 kg) 19) Vesa Merinen (-68) HKV 10,59, 20) Kari Lindberg (-68) HKV 10,44.
M50 200 m Alkuerät 3. erä (+0,1) 7) Kai Koskinen (-71) KuntoP 28,40; 6. erä (+0,6) 6) Miika Nousiainen (-73) HKV 26,05; 11. erä (+0,6) 1) Petri Tauriainen (-72) VSMasters 23,87.
M50 10 km tiejuoksu/RR 14) Azouz Ben Chahla (-72) HelsJuo 37.07 PB, 15) Marko Nurminen (-69) VSMasters 37.26, 42) Niklas Wikblom (-70) IFNykn 40.24.
M45 200 m Alkuerät 5. erä (+0,7) 2) Pekka Autere (-79) HKV 24,34, 4) Pasi Sipiläinen (-78) NokU 24,80.
M45 Kiekko/DT (2,00 kg) 2) Juuso Sillanpää (-79) JyväskKU 45,75, 19) Pekka Saarinen (-78) RaisKu 24,03 PB.
M40 200 m Alkuerät 5. erä (-0,5) 2) Jouko Juntunen (-81) TampPy 23,70, 3) Oki Vuonoranta (-83) EsboIF 23,78.
M40 10 km tiejuoksu/RR 7) Mika Sällinen (-83) GamlakIF 33.44.
M40 Pituus/LJ 16) Antti Miihkinen (-81) VihdUV 5,21 (+1,1).
M35 200 m Alkuerät 5. erä (-1,4) 1) Sampo Kiviharju (-84) HämeenlTa 22,82.
N80 10 km tiejuoksu/RR 2) Hannele Kivistö (-43) Spove 63.59.
N80 Kiekko/DT (0,75 kg) 2) Kirsti Viitanen (-42) VSMasters 19,93, 12) Varpu Holmberg (-41) HKV 14,00.
N65 Kolmiloikka/TJ 3) Anna-Liisa Salminen (-57) HKV 8,63 (+1,7), 6) Anne Nurmi (-58) HKV 7,07 (+1,0), 9) Tuula Siekkinen (-57) KuivAu 6,50 (+1,9).
N65 Moukari/HT (3,00 kg) 5) Liisa Mäkitörmä (-57) VarpVi 32,58, 12) Virve Lännistö (-57) VSMasters 25,99, 21) Seija Hellman (-58) VSMasters 18,92.
N60 10 km tiejuoksu/RR 10) Jaana Saarela (-64) KuntoP 45.11.
N55 10 km tiejuoksu/RR 9) Karina Danielsson (-68) IFÅland-J 43.53.
N50 200 m Alkuerät 4. erä (-0,7) 4) Sari Yildiz (-71) RiihimKi 32,06; 6. erä (+0,4) 2) Johanna Haikonen (-73) HKV 28,76; 7. erä (+0,6) 4) Virpi Hannuksela (-72) KuntoP 29,66.
N50 10 km tiejuoksu/RR 19) Diana Wikblom (-74) IFNykn 45.42.
N45 200 m Alkuerät 7. erä (-0,5) 2) Tanja Liski (-78) LänsiUU 28,60.
N45 10 km tiejuoksu/RR 33) Minna Mäkitalo (-76) RaisKu 50.11.
N40 200 m Alkuerät 2. erä (-0,2) 1) Laura Kolehmainen (-83) HKV 26,73; 3. erä (-0,4) 4) Yesenia Myllyniemi (-81) HKV 27,69 PB.
N40 10 km tiejuoksu/RR 6) Anne Rajaniemi (-83) LahdA 37.40.
N40 400 m aidat/hurdles 2) Laura Kolehmainen (-83) HKV 64,41, 4) Anni Korhonen (-84) VarpVi 66,11.
N40 Pituus/LJ 13) Anniina Kovalenko (-83) HKV 4,50 (+0,1), 16) Riikka Huuskonen (-81) HKV 4,39 (+0,5).
N35 200 m Alkuerät 1. erä (-0,4) 4) Ida Hellman (-85) LänsiUU 27,36.
N35 Korkeus/HJ 1) Miia Lindholm (-88) HIFK 1,68.
18.8. London GBR:
N 100 m 6. erä (+2,6) 4) Emma Suhonen (-91) EspTa 12,35w; 7. erä (+1,7) 3) Emma Suhonen (-91) EspTa 12,41.
17.8. Oulu, Motonet GP:
M 100 m B-erä (+1,1) 7) Aleksi Ala-Prinkkilä (-94) IFKraft 11,04; C-erä (-1,1) 4) Jari Ramberg (-91) TampPy 11,86.
M 800 m A-erä 5) Ville Lampinen (-94) KU-58 1.50,72, 7) Lauri Hassi (-90) OrivPo 1.53,36; B-erä 6) Jussi Raittinen (-90) KurikRy 1.57,28, 9) Matias Tiiro (-93) PudasjU 2.00,93; C-erä 1) Antti Männikkö (-89) LimNM 2.00,80 PB.
M Pituus/LJ 1) Kristian Pulli (-94) OulPy 7,88 (+0,7).
M Keihäs/JT (800 g) 3) Taneli Juutinen (-94) KuopRei 76,03, 4) Jarmo Marttila (-92) VasaIS 74,55.
M35 100 m (+0,8) 1) Janne Keskikastari (-87) OulHui 12,40.
N 100 m Alkuerät 2. erä (+1,0) 4) Maria Räsänen (-92) KuopRei 12,42.
N 800 m B-erä 2) Kaisa Honkaharju (-93) KälvTa 2.09,68.
N 5000 m A-erä 1) Nina Chydenius (-90) GamlakIF 15.28,89, 2) Kristine Eikrem Engeset (-88) NOR 15.30,63, 8) Gemma Kersey (-92) GBR 16.21,48, 9) Sandra Eriksson (-89) IKFalken 16.33,12, 10) Mari Laakkonen (-91) PudasjU 17.13,94, 11) Ulla Virtanen (-82) JyväskKU 17.28,55, 15) Pihla Hokkanen (-93) JyväskKU 18.10,13; B-erä 1) Iida Haataja (-94) OulPy 18.13,54, 4) Laura Karkkulainen (-92) PyhäsU 18.29,16, 5) Raija Poutiainen (-87) PudasjU 18.41,07.
N Pituus/LJ 8) Kira Kytölä (-93) EsboIF 5,81 (+1,3), 9) Katja Kangas (-90) PohjKoi 5,62 (+0,4).
N Keihäs/JT (600 g) 2) Jatta-Mari Jääskeläinen (-94) TuUL 54,97.
17.8. Björlanda SWE:
M90 Moukari/HT (3,00 kg) 3) Aaro Pylkkänen (-33) MikkKV 17,26.
M85 Moukari/HT (3,00 kg) 2) Tauno Tukkinen (-38) LänsiUU 25,33.
M80 800 m 2) Sten Haglund (-43) IFDrott 3.04,97, 3) Markku Juopperi (-44) Spove 3.12,44.
M75 800 m 8) Harri Silkosuo (-49) LahtiSp 2.54,01 PB.
M70 800 m 10) Tarmo Tupala (-50) VSMasters 2.38,84.
M65 Kuula/SP (5,00 kg) 16) Jouko Jokinen (-59) VilppVei 10,59.
M60 800 m 8) Jukka Kaukola (-64) KuopRei 2.15,62.
M60 Kiekko/DT (1,00 kg) 6) Ari Kittilä (-63) VSMasters 46,42 PB, 24) Jari Jaakkola (-61) HKV 31,94.
M50 400 m aidat/hurdles (84 cm) 4) Mats Holmberg (-73) IFÅland-M/SWE 58,74 PB.
M40 Moukari/HT (7,26 kg) 3) Juhana Mäkelä (-80) KuortKu 53,85.
N75 Kuula/SP (2,00 kg) 12) Sirpa Vahtera (-49) VSMasters 7,01.
N70 800 m 7) Eliisa Reijonen (-52) KuntoP 3.40,69.
N65 Kiekko/DT (1,00 kg) 8) Siv Karlström (-56) EsboIF 22,73, 13) Seija Hellman (-58) VSMasters 19,56.
N60 Pituus/LJ 15) Sirpa Myllykangas (-64) HaukVei 3,31 (+1,1).
N60 Kiekko/DT (1,00 kg) 10) Anne-Maria Vesalainen (-64) LänsiUU 23,98.
N55 Pituus/LJ 4) Ingela Nygård Jungar (-66) EsboIF 4,31w (+4,2), 21) Marjo Sjögren (-67) HaukVei 3,17 (+0,9).
N45 400 m aidat/hurdles 6) Mirva Hasa (-78) NurmijYU 81,32.
N40 Moukari/HT (4,00 kg) 16) Sini Haapalainen (-83) OulTaru 34,10.
N35 Moukari/HT (4,00 kg) 11) Cecilia Österlund (-84) IFNykn 35,36.
17.8. Göteborg SWE:
M70 Pituus/LJ Kilpailu 1 ) Kalevi Kytölä (-52) KuntoP 3,73 (+0,9).
M65 10 km kävely/Walk 26) Ilkka Vakkuri (-57) KankU 77.21.
M60 4×100 m B-erä 3) FIN 56,02 (Timo Vähäkuopus, Jyri Pesonen, Raimo Koskela, Christer Strömberg).
M55 Seiväs/PV 1. erä 1) Antti Kois (-68) HimU 3,95.
M55 Kiekko/DT (1,50 kg) 13) Vesa Merinen (-68) HKV 34,16.
M50 4×100 m 4) FIN 47,18 (Pessi Lyyra, Petri Tauriainen, Miika Nousiainen, Jukka Sundberg).
M45 4×100 m B-erä 2) FIN 45,42 (Joni Myllyntaus, Pekka Autere, Petteri Uusitalo, Pasi Sipiläinen).
M40 5000 m B-erä 9) Jan Kaas (-80) GamlakIF 15.29,08, 13) Mikko Tyni (-84) VehkVei 16.02,03.
M40 Korkeus/HJ 5) Samuli Nurminen (-81) RaumU 1,75, 18) Antti Miihkinen (-81) VihdUV 1,60.
M40 4×100 m B-erä 6) FIN 56,70 (Mikhail Paramonov, Oki Vuonoranta, Jyri Huppunen, Teemu Jokela).
N80 Kolmiloikka/TJ 2) Kirsti Viitanen (-42) VSMasters 5,69 (+0,7), 4) Varpu Holmberg (-41) HKV 5,37 (+0,4).
N80 Kuula/SP (2,00 kg) 3) Kirsti Viitanen (-42) VSMasters 8,61.
N75 Kolmiloikka/TJ 1) Terhi Kokkonen (-47) JyväskKU 6,34 (+1,4).
N75 4×100 m 1) FIN 82,37 (Terhi Kokkonen, Marjatta Taipale, Marja Maksimainen, Kirsti Viitanen).
N65 Pituus/LJ 5) Anne Nurmi (-58) HKV 3,61w (+2,2), 6) Anna-Liisa Salminen (-57) HKV 3,61 (+1,5), 9) Tuula Siekkinen (-57) KuivAu 3,19w (+2,7).
N65 4×100 m 2) FIN 63,08 (Anne Nurmi, Anna-Liisa Salminen, Tuula Siekkinen, Sinikka Illaru).
N60 300 m aidat/hurdles (68,60 cm) 5) Sirpa Myllykangas (-64) HaukVei 73,98 PB.
N55 300 m aidat/hurdles 2) Katrin Mertanen (-66) VSMasters 51,11.
N55 Kiekko/DT (1,00 kg) 13) Tiina Pihlman (-66) JoensKa 25,02.
N55 10 km kävely/Walk 12) Ursula Koivunen (-69) EsboIF 62.50.
N50 10 km kävely/Walk 13) Virve Viljola (-70) HKV 63.33.
N50 4×100 m 4) FIN 55,46 (Virpi Hannuksela, Johanna Haikonen, Sari Yildiz, Katrin Mertanen).
N45 800 m 1) Katja Blunden (-79) HKV 2.15,78.
N40 5000 m 7) Anne Rajaniemi (-83) LahdA 17.45,68.
N40 400 m aidat/hurdles Alkuerät 1. erä 2) Laura Kolehmainen (-83) HKV 67,28; 2. erä 2) Anni Korhonen (-84) VarpVi 67,15.
N40 Korkeus/HJ 2) Tessa Tillgren (-83) JyväskKU 1,60, 15) Satu Kouvo (-83) LappUM 1,25.
N40 4×100 m B-erä 2) FIN 51,78 (Tessa Tillgren, Tanja Liski, Sirpa Pajamäki, Yesenia Myllyniemi).
N35 10 km kävely/Walk 7) Sanna Neuvonen (-89) LappUM 78.32.
N35 4×100 m 1) FIN 49,07 (Marjukka Tuominen, Ida Hellman, Erika Utriainen, Laura Kolehmainen).
17.8. Turku:
M Puolimaraton/Halfmarathon 2) Toni Myllylä (-83) VaajKuo 1.12.47.
16.8.-17.8. Turku, Paavo Nurmi -maraton:
M Puolimaraton/Halfmarathon (17.8.) 3) Pavol Cudrnak (-86) SVK 1.14.53, 7) Mikael Heikinheimo (-91) HelsJuo 1.17.50, 11) Ari-Pekka Lassila (-87) VetU 1.19.38, 12) Sami Honkala (-76) TeivoSt 1.19.54, 13) Tarmo Pilving (-80) EST 1.20.24, 15) Ossi Öhman (-84) TuUL 1.21.22, 20) Topias Kukkasniemi (-84) EspTa 1.23.30, 27) Jürgen Siedler (-78) AUT 1.25.57, 29) Eduardo Alonso (-79) ESP 1.26.15, 39) Harri Hokkanen (-68) HippMK 1.28.04, 40) Talis Nurk (-82) EST 1.28.18, 41) Robert Hagström (-87) GamlakIF 1.28.36 PB, 44) Joni Juvonen (-90) TuUL 1.29.11 PB, 47) Mika Koskinen (-68) FinnMR 1.29.17 PB, 51) Andrea Torrini (-67) ITA 1.29.22, 58) Chris Edwardson (-91) GBR 1.31.11, 60) Tuomas Koskela (-71) IkaalU 1.31.21, 67) Valeri Kääpa (-58) EST 1.32.49, 68) Sebastian Horvath (-81) GER 1.32.52, 71) Kimmo Heikkinen (-69) FinnMR 1.33.25, 73) Niklas Antonsson (-87) SWE 1.33.37, 80) Tapani Vahlroos (-63) VSMasters 1.34.23, 86) Mika Särkelä (-74) KU-58 1.35.45, 87) Kimmo Kaario (-72) HippMK 1.35.47, 88) Aleksei Laisev (-80) EST 1.35.47, 97) Pasi Kaunisto (-66) ForssSa 1.36.27, 102) Björn Abrahamsson (-79) SWE 1.36.58, 105) Ryan Burgdorfer (-86) USA 1.37.19, 110) Joachim Wunsch (-72) GER 1.37.33, 115) Tobias Maurer (-92) GER 1.37.57, 121) Henrik Sivunen (-93) HämeenlKi 1.38.30, 124) Hannu Niemi (-59) LahdA 1.38.34, 126) Roland Preussner (-65) GER 1.38.42, 139) Niklas Wihlman (-85) TuUL 1.39.17, 140) Mikko Kiilholma (-73) TampMK 1.39.19, 144) Roland Balint (-91) GER 1.39.25, 172) Ari Katila (-59) VSMasters 1.43.08, 269) Lasse Kero (-77) TuUL 1.49.33, 270) Timo Kero (-74) TuUL 1.49.35, 287) Harri Näppäri (-54) VSMasters 1.50.28, 295) Tuure Väli-Torala (-47) IlmajKi 1.51.02, 393) Jukka Majander (-63) HämeenlTa 1.55.35.
M Maraton/Marathon (17.8.) 1) Peter Cudrnak (-86) SVK 2.37.47, 3) Jaime Gutiérrez Vicente (-86) ESP 2.51.29, 10) Jani Mallila (-77) FinnMR 2.57.35, 14) Janne Laakkonen (-70) FinnMR 2.59.20, 15) Hugo Pinto (-81) Downt/POR 2.59.49, 19) James Wesley Miller (-80) USA 3.02.12, 22) Sandro Kehrlein (-84) GER 3.05.20, 30) Juhani Yli-Marttila (-88) TampU 3.12.11, 39) Jussi Suoyrjö (-75) FinnMR 3.16.19, 43) Guanghua Hu (-62) CHN 3.17.24, 46) Anders Hellstrand (-77) SWE 3.19.33, 52) Juraj Obertas (-90) SVK 3.23.07, 61) Peter Obertas (-88) SVK 3.25.51, 68) Rainers Meiers (-61) LAT 3.28.59, 77) Ulrik Wemmenhed (-78) SWE 3.31.42, 86) Seppo Laitinen (-52) LapVi 3.33.26, 88) Peeter Vennikas (-58) EST 3.33.31, 96) Uros Kralj (-76) SLO 3.37.50, 138) Markku Kyngäs (-66) JyväskKU 3.50.28, 276) Esa Nuottivaara (-56) Häjyt 4.27.54, 435) Pekka Tiainen (-51) Häjyt 5.43.07.
N Puolimaraton/Halfmarathon (17.8.) 3) Tiina Alhonen (-80) VaajKuo 1.23.23, 4) Minna Maasilta (-86) RunClub 1.25.10, 5) Katja Järvelä (-72) JyväskKU 1.28.39, 9) Satu Uuttu (-87) KU-58 1.31.57, 10) Leena Mäkäräinen (-88) KU-58 1.33.05, 13) Anne Kiljunen (-77) HippMK 1.34.20, 16) Mari Hyyppä (-69) JyväskKU 1.35.16, 17) Heidi Sajo (-93) TuUL 1.35.49 PB, 20) Jaana Salonen (-79) FinnMR 1.38.12, 26) Maya Kopra (-81) TuUL 1.40.46 PB, 27) Minna Joutsen (-66) TampMK 1.40.58, 30) Ulrike Bauschke (-81) (Rauma) 1.41.59, 41) Lydia Jeuken (-67) NED 1.45.55, 42) Karlygash Baissova (-79) KAZ 1.45.57, 46) Viivi Kääpa (-62) EST 1.46.34, 52) Sarah Goodnight (-94) USA 1.47.19, 53) Sirpa Ropponen (-60) HippMK 1.47.34, 55) Bohuslava Patkova (-84) SVK 1.47.53, 56) Henna Vesikkala (-82) NummKip 1.48.02, 69) Päivi Silomäki (-77) ParkU 1.51.31, 120) Tuula Majander (-61) HämeenlTa 1.57.09, 186) Kirsi Hämäläinen (-63) LappUM 2.03.42.
N Maraton/Marathon (17.8.) 16) Aila Arell (-63) TRaju 3.47.56, 18) Madelon Nouwen (-83) NED 3.47.59, 41) Titti Hammarling (-57) SWE 4.06.11, 48) Tarja Grönlund (-68) TRaju 4.08.55, 92) Heli Lehtinen (-66) FinnMR 4.40.09