Halleissa on yhä enemmän kilpailuja ja vuoden ensimmäiset vain aikuisurheilijoille tarkoitetut kisat käytiin Salossa. Helmikuussa kilpailuja on ympäri maata ja rajoitteet ovat lieventyneet.
Runebergin päivänä tehtiin peräti viisi Suomen ennätystä.
Hämeenlinnan Tarmon Sampo Kiviharju paransi pitkän radan ennätystään 35-vuotiaiden SE-lukemiin 21,77. Edellisenä viikonloppuna Kiviharju juoksi Liikuntamyllyn 200 metrin radalla, ja poistin pitkän radan ennätyksen lyhyen radan paremman ajan takia. Nyt oli taas sen palauttamisen aika.
Kiviharjun valmennettava, Helsingin Kisa-Veikkojen Kati Oikarinen viihtyi taas Liikuntamyllyssä molempina viikonloppuina. 30.1 syntyi nelosradalta 60-vuotiaiden 200 metrin SE 30,85. Helmikuun viidentenä rata oli viisi ja SE parani 30:67:een. Paljonko voisi mennä radalta kuusi?
Lappeenrannan Urheilumiesten Veli-Matti ”Aku” Partanen käveli 5000 metrillä 18.39,01. Tulos on yleisen sarjan ja 30-vuotaiden SE sekä ulkona että sisällä. Partanen pudotti ennätysluetteloista kovia nimiä, valmentajansa Valentin Konosen ja Euroopan mestari Reima Salosen.
Jyväskylässä Veitsiluodon Kisa-Veikkojen Erika Utriainen juoksi 800 metrillä 35-vuotiaiden SE:n 2.11,71. Entinen ennätys oli Katja Erävistöllä (Blunden).
IF Ålandin Sara Wiss täytti 3.helmikuuta 35 vuotta. Wiss kilpaili Vaxjössä Ruotsissa 5.2. ja juoksi oman ennätyksensä 7,64 tuntumaan. Kello pysähtyi kaksi kertaa lukemaan 7,68. Tulos on uusi 35-vuotiaiden SE. Oma ennätyskin on tuore, se on juostu tammikuussa.
Myös Lahden Ahkeran Kristiina Mäki oli hyvässä vauhdissa Ostravassa. Aika 4.13,92 on parempi kuin Johanna Lehtisen 30-vuotaiden SE 4.17,18. Mäki on Suomen ja Tsekin kaksoiskansalainen, ja edustaa Tsekkiä arvokilpailussa. Tämän vuoksi Mäki ei ole ennätyskelpoinen Suomen ennätyksiin.
Hyviä kansallisia tuloksia saavutettiin ympäri maata. Muutamia poimintoja, Mustasaaressa Christoffer Envall 400 metrillä 49,01. Savonlinnassa juoksi Kuopion Reippaan Heikki Pesonen 70-vuotiaiden 60 metrillä 8,88. Salossa Petri Taurianen 50-vuotiaiden 60 metrillä 7,57. 3000 metrillä Turussa Jukka Kero, Kaisa Kankaanranta (os.Tyni) ja Jyväskylässä Hannu Granberg juoksivat hyviin kansallisiin tuloksiin.
Myös Ville Myllymäen vauhti säilyy kolmekymppisenäkin. Listoilla on myös Noora-Lotta Neziri, joka täyttää 30 vuotta marraskuussa. Elina Kostiainen kolmiloikkasi 12,56. Nina Chydenius juoksi hyvän ajan puolimaratonilla.
Juha Kylänpää
6.2. Salo, Hallikilpailut:
M85 60 m 1) Aarre Rastas (-36) VSVetU 11,74, 2) Ermo Kalevo (-37) VSVetU 11,83, 3) Olavi Varho (-37) VSVetU 12,39.
M85 Pituus/LJ 1) Ermo Kalevo (-37) VSVetU 2,70, 2) Olavi Varho (-37) VSVetU 2,20.
M85 Kuula/SP (3,00 kg) 1) Aarre Rastas (-36) VSVetU 8,89, 2) Tarmo Laine (-37) VSVetU 8,85.
M75 60 m 1) John Rizaew (-47) VSVetU 10,11, 2) Jukka Helkama (-46) VSVetU 10,15, 3) Jouko Teinilä (-44) PernU 10,70, 4) Heimo Klaukka (-43) VSVetU 11,07.
M75 Pituus/LJ 1) Heimo Klaukka (-43) VSVetU 2,68.
M75 Kolmiloikka/TJ 1) Jukka Helkama (-46) VSVetU 7,48.
M70 60 m 1) Heimo Elonen (-50) SalVil 8,62, 2) Jarmo Lipasti (-49) SomE 9,18, 3) Rainer Lahtinen (-50) VSVetU 10,90.
M70 Pituus/LJ 1) Ari Aartola (-52) HKV 4,39, 2) Rainer Lahtinen (-50) VSVetU 3,26.
M70 Kolmiloikka/TJ 1) Ari Aartola (-52) HKV 9,60.
M70 Kuula/SP (4,00 kg) 1) Rainer Lahtinen (-50) VSVetU 8,59.
M60 Kuula/SP (5,00 kg) 1) Lauri Lindberg (-61) KaarUra 9,97.
M50 60 m 1) Petri Tauriainen (-72) PernU 7,57.
N50 60 m 1) Elisa Valtanen (-68) RaisKu 8,91, 2) Riikka Honkanen (-69) RaisKu 9,56.
N45 60 m 1) Taru Viiru (-76) JanJa 9,22.
6.2. Oulu, Pyrinnön hallisprintit:
M 60 m 2. erä 3) Veli Vuorenmaa (-85) OulPy 7,59.
N 60 m 1. erä 4) Sanna Virkkunen (-79) OulPy 9,65; 2. erä 6) Henna Anunti (-77) HaukVei 8,89.
N 200 m – ylipitkä rata/oversized 3. erä 2) Henna Anunti (-77) HaukVei 29,41.
6.2. Savonlinna, Tanhuvaara Indoors:
M 60 m 1. erä 1) Sami Korpilauri (-80) ÄänekU 8,02, 3) Panu Virtanen (-81) ÄänekU 8,63, 4) Heikki Pesonen (-48) KuopRei 8,91. Alkuerät 1. erä 1) Sami Korpilauri (-80) ÄänekU 7,96, 3) Panu Virtanen (-81) ÄänekU 8,67, 4) Heikki Pesonen (-48) KuopRei 8,88.
M Kolmiloikka/TJ 1) Antti Inkinen (-87) LappUM 14,63.
M Kuula/SP (7,26 kg) 2) Joel Hulkkonen (-92) ImU 8,12.
6.2. Kajaani, Kainuun hallimestaruuskilpailut:
M Korkeus/HJ 1) Kunto Viiru (-42) KajKi 1,14.
M Seiväs/PV 1) Antti Kois (-68) HimU 3,80.
6.2. Turku, Pm-kilpailut:
M 200 m 1. erä 1) Petteri Uusitalo (-78) TuUL 25,74, 4) Janne Kuusela (-75) TammRy 26,51.
M 3000 m 2) Jukka Kero (-74) TuUL 9.13,04.
M 60 m aidat/hurdles (106,70 cm) 1) Sami Mäkinen (-74) NaantLöy 12,54.
N 200 m 1. erä 4) Riikka Honkanen (-69) RaisKu 33,19; 2. erä 4) Elisa Valtanen (-68) RaisKu 30,71; 3. erä 1) Ida Hellman (-85) LänsiUU 28,59.
N 3000 m 1) Kaisa Kankaanranta (-90) PyhtY 9.40,67, 2) Aino Niemi (-92) TuUL 9.52,03, 3) Lotta Sundqvist (-92) TuUL 10.23,42, 4) Johanna Sällinen (-88) TuUL 10.23,73.
N Korkeus/HJ 11) Yvonn Lindholm (-91) TuUL 1,41.
6.2. Lahti, Pikajuoksucup 2:
M 60 m 1. juoksu, 1. erä 3) Oskari Leppänen (-89) HKV 7,46; 1. juoksu, 2. erä 3) Oki Vuonoranta (-83) EsboIF 7,46; 2. juoksu, 1. erä 1) Oki Vuonoranta (-83) EsboIF 7,45, 2) Oskari Leppänen (-89) HKV 7,47.
N 60 m 1. juoksu, 1. erä 1) Jasmin Showlah (-89) HIFK 7,88; 1. juoksu, 2. erä 1) Sari Pikkarainen (-71) JanJa 9,61, 2) Sinikka Illaru (-54) VihdVie 10,08; 2. juoksu, 2. erä 1) Taija Takanen (-91) SomE 9,08, 2) Sari Pikkarainen (-71) JanJa 9,59, 3) Sinikka Illaru (-54) VihdVie 9,98.
N 60 m aidat/hurdles (84 cm) 1) Reetta Hämäläinen (-92) LahdA 8,98.
5.2.-6.2. Kuortane, Kuortanekisat:
M Pituus/LJ (6.2.) 1) Janne Etelämäki (-92) KuortKu 7,03.
M Kuula/SP (7,26 kg) (5.2.) 1) Jussi Tukeva (-87) JalasjJa 15,23.
5.2.-6.2. Jyväskylä, Hipposhallikilpailut:
M 800 m (5.2.) 3) Lauri Hassi (-90) OrivPo 1.55,98.
M 3000 m (5.2.) 2) Hannu Granberg (-90) LahdA 8.24,52.
N 60 m (6.2.) 2. erä 5) Maria Räsänen (-92) LapinlVe 7,75. Alkuerät (6.2.) 2. erä 4) Maria Räsänen (-92) LapinlVe 7,80.
N 800 m (5.2.) 2) Erika Utriainen (-86) VeitsilKV 2.11,71.
N 3000 m (5.2.) 3) Satu Rautiainen (-88) KoivKi 10.04,25, 4) Emilia Siltanen (-83) JyväskKU 10.27,66.
5.2. Leppävirta, Lepikän kuulakisa ja SAUL:n pm-kilpailu:
M Kuula/SP (7,26 kg) 1) Jarkko Karstila (-71) InkerTe 11,34, 2) Pauli Havukainen (-67) JoensKa 9,71.
M75 Kuula/SP (4,00 kg) 1) Raimo Kilpeläinen (-44) LeppävU 7,64.
M70 Kuula/SP (4,00 kg) 1) Timo Pulkkinen (Varkaus) 7,14.
M65 Kuula/SP (5,00 kg) 1) Seppo Gavrilov (-53) JoensKa 10,19.
M55 Kuula/SP (6,00 kg) 1) Pauli Havukainen (-67) JoensKa 10,32, 2) Pekka Peltoniemi (-64) JoensKa 9,28, 3) Pekka Heiskanen (-63) RauhalRR 9,05.
M50 Kuula/SP (6,00 kg) 1) Jarkko Karstila (-71) InkerTe 12,10.
N50 Kuula/SP (3,00 kg) 1) Pirjo Saukkonen (-68) JoensKa 7,63.
5.2. Helsinki, Helsy-hallikilpailut 2:
M 200 m 1. erä 1) Simo Piispa (-75) VehkVei 24,62, 2) Esa Salminen (-58) HKV 26,71, 3) Christer Strömberg (-60) HKV 27,07, 4) Veli-Matti Mannila (-79) HelsTa 30,10, 5) Seppo Jylhäaho (-77) RunClub 31,22; 2. erä 4) Teemu Aaltonen (-70) HKV 27,46; 5. erä 5) Karim Jaiteh (-90) HelsTa/GAM 23,33.
M Korkeus/HJ 4) Simo Piispa (-75) VehkVei 1,72.
M 5000 m kävely/Walk 1) Veli-Matti Partanen (-91) LappUM 18.39,01 SE kk.
N 200 m 1. erä 2) Kati Oikarinen (-61) HKV 30,67, 3) Sinikka Illaru (-54) VihdVie 33,45, 4) Anne Nurmi (-58) HKV 33,98, 5) Hanna Vilmi (-89) HKV 37,60; 2. erä 1) Riitta Sallinen (-76) HKV 28,47, 2) Katri Djerf (-88) RunClub 29,26, 5) Sonja Hakala (-88) HKV 30,85; 3. erä 5) Nelli Nikula (-75) HKV 29,74.
N 1500 m 2. erä 2) Anne Rajaniemi (-83) LahdA 4.47,98.
5.2. Tampere, Pirkkahallijuoksut:
M 60 m 1. erä 2) Samuli Alppiranta (-88) TurWei 7,64, 3) Aku Kallio (-78) LempKiYU 7,65, 4) Pasi Sipiläinen (-78) NokU 7,75; 3. erä 2) Ville Myllymäki (-90) KanksLei 6,93, 4) Sampo Kiviharju (-84) HämeenlTa 7,10. Alkuerät 1. erä 3) Samuli Alppiranta (-88) TurWei 7,67, 4) Pasi Sipiläinen (-78) NokU 7,72, 6) Aku Kallio (-78) LempKiYU 8,25; 3. erä 2) Ville Myllymäki (-90) KanksLei 6,93, 5) Ville Kattelus (-92) YlihJu 7,47.
M 200 m – ylipitkä rata/oversized 1. erä 2) Aku Kallio (-78) LempKiYU 24,54, 4) Samuli Alppiranta (-88) TurWei 25,68; 2. erä 1) Sampo Kiviharju (-84) HämeenlTa 21,77 kk, 6) Jouko Juntunen (-81) TampPy 23,32.
M 800 m – ylipitkä rata/oversized 9) Jukka Eskelinen (-70) VaajKuo 2.21,33, 10) Markku Marjakaarto (-72) VaajKuo 2.36,91.
N 60 m 1. erä 3) Virpi Hannuksela (-72) KuntoP 8,76, 4) Sari Pikkarainen (-71) JanJa 9,45; 2. erä 2) Tessa Tillgren (-83) JyväskKU 8,32, 5) Johanna Haikonen (-73) HKV 8,42, 6) Suvi Kuukkanen-Raaska (-87) JyväskKU 8,46, 8) Minna Heimonen (-91) HKV 8,48. Alkuerät 1. erä 2) Suvi Kuukkanen-Raaska (-87) JyväskKU 8,57, 3) Virpi Hannuksela (-72) KuntoP 8,83, 4) Sari Pikkarainen (-71) JanJa 9,55; 2. erä 3) Tessa Tillgren (-83) JyväskKU 8,38, 4) Johanna Haikonen (-73) HKV 8,39, 6) Minna Heimonen (-91) HKV 8,51.
N 200 m – ylipitkä rata/oversized 1. erä 2) Johanna Haikonen (-73) HKV 27,77, 6) Sari Pikkarainen (-71) JanJa 31,52; 2. erä 6) Minna Heimonen (-91) HKV 28,89.
N Kolmiloikka/TJ 1) Elina Kostiainen (-92) VihdVie 12,56.
5.2. Mustasaari, Botnia Sprint Challenge:
M 400 m – ylipitkä rata/oversized 1) Christoffer Envall (-91) IKFalken 49,01.
N 60 m 2. erä 1) Simone Wiklund (-92) IFNykn 8,25. Alkuerät 2. erä 3) Simone Wiklund (-92) IFNykn 8,19.
N 200 m – ylipitkä rata/oversized 4. erä 3) Simone Wiklund (-92) IFNykn 26,60.
5.2. Växjö SWE:
N 60 m 3) Sara Wiss (-87) IFÅland-M 7,68. Alkuerät 3. erä 1) Sara Wiss (-87) IFÅland-M 7,68.
4.2. Helsinki, Pk. kilpailu:
M70 Korkeus/HJ 1) Ari Aartola (-52) HKV 1,37, 2) Reijo Sundell (-48) VihdVie 1,37, 3) Lasse Kyrö (-49) HKV 1,18, 4) Veli-Markku Kauhajärvi (-50) HKV 1,15.
4.2. Berlin GER:
N 60 m aidat/hurdles (84 cm) 3) Nooralotta Neziri (-92) JyväskKU 8,08. Alkuerät 1. erä 3) Nooralotta Neziri (-92) JyväskKU 8,08.
3.2. Ostrava CZE:
N 1500 m 7) Kristiina Mäki (-91) LahdA 4.13,92 kk.
30.1. Turku, Pm-kilpailut:
M 60 m 1. erä 4) Petri Tauriainen (-72) PernU 7,57; 2. erä 1) Ville Myllymäki (-90) KanksLei 6,95. Alkuerät 1. erä 4) Marko Petäjä (-84) TuUL 7,87, 5) Jukka Peitsala (-76) TuUL 7,96; 3. erä 1) Ville Myllymäki (-90) KanksLei 7,01, 4) Justus Laaksonen (-92) ViipU 7,62, 5) Aku Kallio (-78) LempKiYU 7,71; 4. erä 2) Petri Tauriainen (-72) PernU 7,64, 3) Petteri Uusitalo (-78) TuUL 7,80, 4) Samuli Alppiranta (-88) TurWei 7,89.
N 800 m 5) Jenni Lautiala (-79) SalVil 2.29,96.
30.1. Sevilla ESP:
N Puolimaraton/Halfmarathon 5) Nina Chydenius (-90) GamlakIF 1.12.46.
29.1.-30.1. Helsinki, Helsy-hallikilpailut 1:
M 60 m Alkuerät (29.1.) 1. erä 6) Marko Petäjä (-84) TuUL 7,85; 2. erä 4) Jonathan Hyvärinen (-86) HKV 7,18, 5) Otto Ylöstalo (-91) IFSibboV 7,25; 3. erä 2) Karim Jaiteh (-90) HelsTa/GAM 7,34, 5) Esa Salminen (-58) HKV 8,19; 4. erä 4) Simo Piispa (-75) VehkVei 7,74, 5) Mikhail Paramonov (-83) HIFK 7,81, 6) Christer Strömberg (-60) HKV 8,38; 5. erä 5) Oki Vuonoranta (-83) EsboIF 7,44, 6) Seppo Jylhäaho (-77) RunClub 8,98; 6. erä 3) Mikko Uittamo (-78) LänsiUU 7,97, 5) Jarmo Nissilä (-67) HKV 8,01; 7. erä 1) Oskari Leppänen (-89) HKV 7,51, 4) Mika Pasanen (-67) KeskiUYU 8,70.
M 200 m (30.1.) 1. erä 3) Karim Jaiteh (-90) HelsTa/GAM 23,21, 5) Jarmo Nissilä (-67) HKV 26,91, 6) Ville Ryhänen (-82) EsboIF 27,15; 2. erä 6) Christer Strömberg (-60) HKV 27,73; 3. erä 5) Mika Pasanen (-67) KeskiUYU 30,18; 4. erä 2) Jonathan Hyvärinen (-86) HKV 22,78, 6) Esa Salminen (-58) HKV 26,81; 5. erä 1) Sampo Kiviharju (-84) HämeenlTa 21,80, 6) Jari Pantzar (-57) HKV 27,93.
M 400 m (29.1.) 2. erä 5) Jonathan Hyvärinen (-86) HKV 53,05, 6) Christer Strömberg (-60) HKV 61,95.
M 3000 m (29.1.) 1. erä 4) Eetu Jokela (-89) HelsJy 9.29,89, 9) Toni Janka (-83) KU-58 10.20,57, 10) Henri Taipale (-92) KU-58 10.26,74; 2. erä 4) Hannu Granberg (-90) LahdA 8.24,54, 5) Panu Jantunen (-89) HKV 8.39,43.
M Seiväs/PV (29.1.) 4) Petri Lemmetyinen (-89) KU-58 4,10, 6) Simo Piispa (-75) VehkVei 3,80.
M Kolmiloikka/TJ (30.1.) 5) Jukka Hannula (-66) HKV 10,36, 6) Mauri Merikanto (-54) HelsKT 8,54.
M Kuula/SP (7,26 kg) (29.1.) 1) Petri Lemmetyinen (-89) KU-58 12,00, 3) Antti Lamminen (-80) HKV 10,79, 4) Reino Korpelainen (-58) KuortKu 9,47, 5) Petri Korander (-63) VihdVie 7,74.
N 60 m (29.1.) 4) Annika Mäenpää (-92) NoormNo 7,61. Alkuerät (29.1.) 1. erä 2) Annika Mäenpää (-92) NoormNo 7,65, 5) Johanna Haikonen (-73) HKV 8,41; 2. erä 5) Anne Nurmi (-58) HKV 9,77; 3. erä 4) Ida Hellman (-85) LänsiUU 8,35, 5) Sinikka Illaru (-54) VihdVie 9,80; 6. erä 5) Minna Heimonen (-91) HKV 8,49, 6) Taija Takanen (-91) SomE 9,21; 7. erä 6) Riitta Sallinen (-76) HKV 8,63; 8. erä 2) Piia Jäntti (-89) KeskiUYU 8,65, 5) Kati Oikarinen (-61) HKV 9,18; 9. erä 2) Jasmin Showlah (-89) HIFK 7,71, 6) Tanja Liski (-78) LänsiUU 8,68.
N 200 m (30.1.) 2. erä 4) Katri Djerf (-88) RunClub 29,17; 4. erä 2) Ida Hellman (-85) LänsiUU 28,42, 5) Kati Oikarinen (-61) HKV 30,85; 5. erä 5) Tanja Liski (-78) LänsiUU 28,90; 6. erä 6) Taija Takanen (-91) SomE 32,38; 7. erä 1) Annika Mäenpää (-92) NoormNo 25,19, 6) Sinikka Illaru (-54) VihdVie 33,77; 9. erä 4) Johanna Haikonen (-73) HKV 27,75, 5) Riitta Sallinen (-76) HKV 28,92; 10. erä 5) Nelli Nikula (-75) HKV 29,87.
N 400 m (29.1.) 3. erä 5) Missu Eskola (-80) HKV 67,24.
N 800 m (30.1.) 2. erä 5) Anne Rajaniemi (-83) LahdA 2.19,48, 6) Lotta Sundqvist (-92) TuUL 2.19,58.
N 3000 m (29.1.) 2. erä 3) Anne Rajaniemi (-83) LahdA 10.13,24, 5) Laura Salminen (-87) ViipU 10.39,80.
N 60 m aidat/hurdles (84 cm) Alkuerät (30.1.) 2. erä 3) Reetta Hämäläinen (-92) LahdA 9,04.
N Korkeus/HJ (29.1.) 3) Miia Lindholm (-88) HIFK 1,70.
N Kolmiloikka/TJ (29.1.) 2) Elina Kostiainen (-92) VihdVie 12,26, 6) Anna-Liisa Salminen (-57) HKV 7,96.
29.1. Pori, Porin kutsukilpailu:
M 60 m 1) Niko Kekki (-91) NoormNo 7,56.
29.1. Kuopio, Reipas-hallikilpailut:
N 60 m Alkuerät 1. erä 1) Maria Räsänen (-92) LapinlVe 7,82.
N 400 m – ylipitkä rata/oversized 2. erä 2) Erika Utriainen (-86) VeitsilKV 57,23.
29.1. Huddinge SWE:
N 400 m 1) Jeanine Nygård (-91) VasaIS 56,36.
29.1. Sollentuna SWE:
M 3000 m D-erä 11) Mika Sällinen (-83) GamlakIF 9.34,80.
28.1.-29.1. Kalajoki/H, Janin 35-vuotissynttärihallikilpailut:
M Kuula/SP (7,26 kg) (29.1.) 2) Jukka Saaranen (-81) PyhäjPo 11,75.
M50 Seiväs/PV (28.1.) 1) Antti Kois (-68) HimU 3,90, 2) Olavi Roivainen (-56) SalSa 2,70, 3) Jukka Malila (-60) VeikkVei 2,50.
N Seiväs/PV (28.1.) 1) Marja Eskelinen (-69) VetU 2,90.
28.1. Turku, OP-pikajuoksukisat:
M 60 m 1. erä 1) Petteri Uusitalo (-78) TuUL 7,79, 2) Marko Petäjä (-84) TuUL 7,80, 3) Jukka Peitsala (-76) TuUL 7,94, 4) Heimo Elonen (-50) SalVil 8,58; 2. erä 3) Petri Tauriainen (-72) PernU 7,59, 4) Janne Liimatainen (-74) TuUL 8,07.
28.1. Tampere, Maajoukkueen leirikilpailu:
M Kuula/SP (7,26 kg) 2) Mikko Toiviainen (-90) LoimJa 17,28.
N Kuula/SP (4,00 kg) 5) Suvi Helin (-85) TampPy 14,00.
N Kiekko/DT (1,00 kg) 5) Lotta-Kaisa Eliander (-85) TuUL 47,00.
28.1. Karlsruhe GER:
N 60 m aidat/hurdles (84 cm) Alkuerät 1. erä 6) Nooralotta Neziri (-92) JyväskKU 8,20